Seksialan Liitto SALLI ry
Lakiasiain sihteeri Johanna Sirkiä
7.3.2006
Ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien tasolla on todettu, että ihmisoikeudet ja perusoikeudet kuuluvat jokaiselle ja että jokainen on samanarvoinen lain edessä. Jotta tämä teoria voisi toteutua käytännössä, tarvitaan yksityiskohtaisempaa eri oikeusalojen lainsäädäntöä, joka tarkemmin määrittelee eri tilanteisiin liittyviä oikeuksia, velvollisuuksia ja kieltoja.
Kun eri oikeusalojen säädöksiä sovelletaan käytännön elämässä erilaisissa tilanteissa erilaisten yksilöiden kohdalla, riippuu perusoikeuksien ja oikeusturvan käytännön toteutuminen useista eri tekijöistä.
• Onko säädöksen kohteena olevalla yksilöllä sellainen oikeudellinen asema, jolla on oikeudellista merkitystä kyseisen säädöksen soveltamisessa?
Esim. 1. Kun rakennustyömies loukkaantuu työmaalla, hän saa työnantajalta tai työnantajan vakuutuksesta korvauksen. Lisäksi työnantaja voi joutua rangaistusvastuuseen työsuojelulainsäädännön rikkomisesta. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että kyseessä oli työsuhde. Jos loukkaantuminen tapahtuukin oman omakotitalon kattoa korjatessa, arvioidaan tilannetta toisin. Silloin on mahdollista, että vapaa-ajan tapaturmavakuutus korvaisi tapaturman.
• Onko yksilön asema sellainen, että eri tahot arvioivat tilanteen oikeudellisen merkityksen keskenään ristiriitaisesti?
Esim. 2. Jos vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen myöntänyt vakuutusyhtiö tulkitsee omakotitalon remontoinnissa loukkaantuneen henkilön harjoittaneen elinkeinotoimintaa, kun taas remontoija itse luotti vakuutusturvansa olleen kunnossa, voi seurauksena olla, että loukkaantunut henkilö jää ilman korvauksia.
• Onko yksilöllä itsellään intressiä ja motivaatiota turvautua lakiin?
Esim. 3. Jos työntekijä tietää, että työtapaturmasta ilmoittaminen johtaisi siihen, että työnantaja ei pestaa häntä enää seuraavaan urakkaan, saattaa hän jättää turvautumatta lain suomiin oikeuksiin.
• Kohtelevatko eri alojen lait ja viranomaiset samaa tilannetta yksilön näkökulmasta katsottuna epäjohdonmukaisesti tai epäoikeudenmukaisesti?
Esim. 4. Sosiaalisilla tuilla ja/tai pätkätöillä elävä ihminen voi kokea tilanteensa sellaiseksi, että hän ei pysty kohtuudella täyttämään kaikkia viranomaisten ja lainsäädännön vaatimuksia. Saadakseen toimeentulotukea pitää olla niin köyhä, että sellaisessa köyhyydessä on kohtuutonta elää pitkiä aikoja. Saadakseen työttömyyskorvausta pitää olla tekemättä työtä. Jotta saisi lisää toimeentuloa, pitää tehdä jotain työtä. Mikäli tällaisessa tilanteessa tarjoutuu mahdollisuus tehdä työtä pimeästi, on monella ihmisellä suuri houkutus tulkita tilannetta niin, että hänellä on omasta mielestään oikeus rikkoa lakia ja jättää tulonsa ilmoittamatta viranomaisille.
• Onko kyseistä elämänalaa säätelevässä lainsäädännössä tarpeeksi selvästi määritelty yksilön oikeudellinen asema, yksilön oikeudet ja yksilöiden mahdollisuudet vaatia lainmukaista kohtelua?
Esim. 5. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevissa säädöksissä velvoitetaan kuntia järjestämään riittävät apuvälipalvelut. Mikäli ei ole erikseen säädetty, millä perusteilla ja missä tapauksissa yksilöllä on oikeus saada tietty apuväline, ja jos lisäksi on epäselvää, ovatko kaikki apuvälineitä tarvitsevat ihmiset potilaita tai terveydenhuollon asiakkaita siinä merkityksessä kuin terveydenhuoltolainsäädännössä tarkoitetaan, voi tuloksena olla, että monet apuvälineitä tarvitsevat jäävät ilman apuvälineitä.
• Asettavatko viranomaisten tai palvelujärjestelmien toiminta tai ennakkoasenteet käytännössä sellaisia vaatimuksia asiakkaille, että laissa luvattua apua on joidenkin ihmisryhmien käytännössä hyvin vaikea tai mahdoton saada?
Esim. 6. Oikeus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin on teoriassa taattu lainsäädännössä hyvin kattavasti. Käytännössä mm. huumeidenkäyttäjät sekä mielenterveysongelmaiset voivat jäädä ilman tarvitsemaansa hoitoa, koska he eivät osaa tai pysty hakemaan hoitoa tai apua sellaisella tavalla kuin järjestelmä edellyttää.
Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta ei ole lainkaan riittävää, että lainsäätäjä perustelee uuden säädöksen tarvetta perusoikeuksilla ja ihmisoikeuksilla. Lisäksi on pidettävä huolta siitä, että lainsäädännön eri alojen säädökset ja viranomaiset myös käytännössä toimivat siten, että erilaisissa tilanteissa olevat ihmiset voivat käytännössä turvautua lakiin ja saada oikeutta.
Hallituksen esityksessä prostituutiota arvioidaan ilmiönä, joka on haitallinen sekä yhteiskunnalle että yksilölle. Erilaisia haittoja ja loukkauksia luetellaan ja selitellään. Sen sijaan esityksessä ei analysoida, mikä olisi näiden eri haittojen oikeudellinen merkitys yksilön oikeusturvan kannalta käytännön tilanteissa, kun ehdotettua säädöstä ja muuta lainsäädäntöä sovelletaan käytännössä.
Hallituksen esityksen mukaan prostituutio loukkaa prostituoituna toimivan henkilön fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta, seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaista vapautta.
Kun on kyse vakavista yksilöön kohdistuvista oikeudenloukkauksista, valtiolla on velvollisuus suojella yksilöä ja hänen perusoikeuksiensa toteutumista tarvittaessa myös rikoslainsäädännön avulla. Vaikka oikeudenloukkauksia (esim. henkirikoksia tai raiskauksia) ei saataisikaan kokonaan estettyä ja vaikka monet rikokset jäisivätkin selvittämättä, on kriminalisointi yhteiskunnallisesti tärkeä väline perusoikeussuojan ylläpitämisessä, silloin kun on kyse ihmisyksilöön suoraan kohdistuvasta tahallisesta, vakavasta loukkauksesta.
Epäinhimillisiin tilanteisiin joutumisia, loukkaantumisia ja kuolemia tapahtuu käytännön elämässä usein myös siten, että ketään ei voida pitää oikeudellisesti vastuullisena yksilöön kohdistuneesta oikeudenloukkauksesta. Yksilön koskemattomuutta ja henkilökohtaista vapautta voivat rajoittaa monet sellaiset olosuhteet, joista ketään ei voida asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ihmiset sairastuvat, loukkaantuvat ja kuolevat tapaturmaisesti sekä vapaa-ajalla että työssä.
Voidaan ajatella, että esim. loukkaantumisia voitaisiin vähentää ja ihmisten koskemattomuutta varjella siten, että kiellettäisiin ihmisiä harrastamasta vaarallisia asioita. Tällaiset kiellot eivät kuitenkaan voi mennä kovin pitkälle, koska tällainen kielto jo itsessään loukkaisi ihmisten henkilökohtaista vapautta ja itsemääräämisoikeutta. Vapauteen kuuluu, että yksilö saa itse määritellä, millaisia riskejä hän suostuu omassa elämässään ottamaan.
Yksilöihin kohdistuvia vahingollisia asioita voidaan rajoittaa myös muilla keinolla kuin rikoslainsäädännöllä. Työelämässä työntekijöitä suojellaan rikoslainsäädännön lisäksi myös työturvallisuuslainsäädännöllä, koulutuksella, neuvonnalla ja ammatillisella edunvalvonnalla.
Työelämässä on monia olosuhteita, jotka muodostavat merkittävän uhan yksilön terveydelle ja loukkaamattomuudelle ja joita ei saada kokonaan eliminoitua työturvallisuutta parantamalla. Jotkin toimialat ovat luonteestaan johtuen hyvinkin riskialttiita eikä kuolonuhrejakaan pystytä välttämään. Jos asiaa arvioitaisiin pelkästään yksilön turvallisuuden ja koskemattomuuden näkökulmasta, voitaisiin päätyä johtopäätökseen, että tällainen toimiala tai työ olisi lailla kokonaan kiellettävä.
Kun on kyse elinkeinotoiminnasta, tällaisiin täyskieltoihin päädytään kuitenkin hyvin harvoin. Kaikenlainen elinkeinotoiminta ja taloudellinen toimeliaisuus nähdään yhteiskunnalle niin tärkeäksi, ettei useitakaan kuolonuhreja pidetä riittävänä syynä jonkin toimialan tai toimintamuodon täydelliseen kieltämiseen.
Käytännön tilanteiden oikeudellisessa arvioinnissa on usein oleellinen ero siinä, nähdäänkö tapahtuma osana yksityiselämää vai elinkeinotoimintaa. Eroa on myös sillä, tapahtuuko vaarallinen toiminta erikseen rajatulla, ulkopuolisilta suojatulla alueella vai tapahtuuko se ulkopuolisten ihmisten seassa.
Esim. 7. Jos auton kyydissä ollut kartanlukija loukkaantuu tai kuolee auton suistuttua kovassa vauhdissa tieltä, on tilanteen oikeudellinen arviointi erilainen riippuen siitä, oliko kyseessä ammattimainen ralliautoilu eristetyllä kilparadalla vai muun liikenteen seassa tapahtunut ylinopeudella ajaminen.
Hallituksen esityksessä prostituutiota ei selkeästi määritellä työksi eikä myöskään yksityiselämään kuuluvaksi asiaksi, vaan prostituutio esitetään yleisesti haitalliseksi toiminnaksi. Kun tavoitteena on toimintaan osallistuvien henkilöiden suojeleminen lainsäädännön avulla, on välttämätöntä eritellä suojeltavien henkilöiden oikeudellista asemaa tarkemmin, jotta nähtäisiin miten ehdotettu lainsäädäntö onnistuisi heitä suojelemaan.
Prostituutiossa on kyse toisaalta seksistä, joka nähdään osana ihmisten intiimeintä yksityiselämää, ja toisaalta on kyse taloudellisesta toiminnasta, johon kohdistuu julkisen vallan asettamia velvollisuuksia kuten kirjanpito ja veronmaksu. Ehdotetun lainsäädännön käytännön vaikutusten analysoimiseksi on otettava huomioon sekä prostituoidun oikeus yksityiselämään että prostituoidun oikeus tasa-arvoiseen kohteluun taloudellisen toiminnan harjoittajana.
Seuraavassa käydään esimerkkien avulla läpi ehdotetun seksipalveluiden ostamisen kriminalisoinnin vaikutuksia prostituoitujen ja prostituutiosta epäiltyjen henkilöiden oikeudelliseen asemaan eri perusoikeuksien näkökulmasta.
Hallituksen esityksen perusteluissa vedotaan siihen, että seksipalveluiden ostamisen kriminalisoinnissa tavoitteena on suojella ihmisten fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta sekä seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Koskemattomuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että julkisen vallan tulisi estää ihmistä olemasta kosketuksissa muihin ihmisiin. Koskemattomuus tarkoittaa sitä, että henkilöllä on oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin sekä saada suojaa itseensä kohdistuvaa hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja yksityisyyden loukkaamista vastaan.
Oikeus yksityiselämään, oikeus solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin, henkilökohtainen kunnia ja kotirauha ovat keskeisiä ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia. Ihmissuhteet, seksielämä ja seksuaalisuuden toteuttaminen kuuluvat keskeisesti yksityiselämään ja yksityisyyden suojan piiriin.
Yksittäisen henkilön sairaudet, mielenterveysongelmat sekä henkilökohtaiset sosiaaliset ongelmat ovat myöskin yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia asioita. Jos mielenterveysongelmista kärsivä ihminen tekee rikoksen julkisella paikalla, pyritään tällöinkin suojelemaan henkilön yksityisyyttä, vaikka itse rikoksesta ja siihen liittyvistä asioista kerrottaisiinkin tiedotusvälineissä.
Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan prostituutioon ryhdytään usein poikkeuksellisen vaikean sosiaalisen tilanteen seurauksena. Lisäksi prostituutio nähdään syyksi henkilön ongelmien vaikeutumiseen. Tämän tulkinnan mukaan olisi johdonmukaista, että prostituutiota käsiteltäisiin samalla tavalla kuin muita sosiaalisia ongelmia, niin että prostituoitujen yksityisyyttä varjeltaisiin ja heitä pyrittäisiin auttamaan loukkaamatta heidän henkilökohtaista kunniaansa.
Vallitseva käytäntö näyttää kuitenkin olevan se, että henkilön yksityiselämä ja henkilökohtainen kunnia eivät saa mitään suojaa, silloin kun henkilöä epäillään prostituoiduksi.
Kun prostituutiota ei pidetä yksityisyyden suojan piiriin kuuluvana asiana eikä myöskään hyväksyttävänä elinkeinona, on käytännössä seurauksena se, että prostituoiduksi epäillyn henkilön toiminta leimataan hyvän tavan vastaiseksi, häpeälliseksi ongelmakäyttäytymiseksi, joka ei kuulu yksityisyyden suojan piiriin.
Esim. 8. Öisellä kadulla käveleviä naisia on näytetty useissa television rikosreportaaseissa esimerkkeinä katuprostituutiosta. Läheiset ihmiset yleensä tunnistavat kuvassa näkyvän ihmisen, vaikka henkilön kasvot eivät näkyisikään, joten seurauksena on katuprostituoidun häpeäleima kuvassa näkyville naisille.
Esim. 9. Majoitusliikkeeseen majoittuneita ulkomaalaisia naisia on näytetty televisiossa, kun heidän käyttämäänsä majoitusliikettä on epäilty parituksesta. TV:n katselijat ovat päässeet näkemään prostituoiduiksi leimattujen ulkomaalaisten naisten hämmentyneitä ilmeitä lähikuvissa.
Esim. 10. Järjestyslakirikkomuksesta epäilty nainen on viety poliisiasemalle, jossa lehtikuvaaja on päässyt kuvaamaan häntä. Nainen on joutunut vastoin tahtoaan aikakauslehden värikuvaan katuprostituoiduksi leimattuna.
Esim. 11. Naapurikyttääjien kiusanteon kohteiksi joutuneita naispuolisia kerrostaloasukkaita on joutunut taloyhtiöissä prostituutiosyytösten kohteiksi vain sillä perusteella, että heidän luonaan käy miespuolisia vieraita.
Esim. 12. HS julkaisi 1.8.2004 parituskriminalisointia koskevan uutisen kuvituksena erään prostituoidun kuvallisen kontakti-ilmoituksen, joka löytyi paritusrikoksesta epäillyltä internet-sivustolta. SALLI teki kantelun julkisen sanan neuvostolle sillä perusteella, että kuvan julkaiseminen päivälehdessä tässä yhteydessä loukkasi kuvassa esiintyneen henkilön yksityisyyttä. HS:n päätoimittajan vastauksen mukaan internetissä julkaistu prostituutio-ilmoitus ei nauti yksityisyyden suojaa, vaan kyse on elinkeinotoimintaan liittyvästä markkinoinnista. JSN:n päätös oli vapauttava. www.jsn.fi/paatos.asp?sivuid=3390/SL/04
Ehdotettu seksinostokriminalisointi perustuu ajatukseen, että prostituutio ei ole yksityiselämän suojan piiriin kuuluvaa seksuaalisuutta. Käytännössä prostituutio ei kuitenkaan ulkopuolisen silmin katsottuna välttämättä eroa muusta yksityiselämästä millään tavalla. Joidenkin ihmisten leimaaminen prostituoiduiksi tapahtuu yleensä pelkästään stereotyyppisten mielikuvien varassa.
Ehdotettu seksiostokriminalisointi tarkoittaa käytännössä prostituutiosta epäiltyjen (esim. seksinostoyrityksen uhreiksi luultujen) henkilöiden yksityisyyden ja kunnian loukkaamista. Poliisi saa enemmän toimivaltuuksia tunkeutua prostituoiduiksi epäilemiensä henkilöiden yksityiselämän alueelle ja kotirauhan piiriin sillä perusteella, että se tutkii mahdollista seksinostorikosta.
Hallituksen esityksen mukaan tavanomaisiin seurustelusuhteisiin liittyviä lahjoja ei pidettäisi seksipalveluiden ostamisena. Sen sijaan rangaistussäännöstä sovellettaisiin, kun kyseessä on tilapäinen suhde prostituoiduksi katsottavan henkilön kanssa. (HE 221/2005, s. 53)
Nainen, jonka poliisi tietää tai epäilee toimivan (tai toimineen) prostituoituna, voi siten käytännössä joutua tilanteeseen, että hänen on vaikea tai mahdoton luoda ja ylläpitää läheisiä suhteita toisiin ihmisiin (varsinkin miehiin), ilman että poliisi epäilee kaikkia hänen ihmissuhteitaan (tai ihmissuhteiden aloitusyrityksiä) mahdolliseksi seksipalvelun ostoksi tai sen yritykseksi.
Kun poliisi valvoo lakien noudattamista omien toimivaltuuksiensa mukaisesti, ei poliisin toimista voi valittaa oikeuteen. Ehdotettu seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi johtaa näin ollen siihen, että poliisi voi yksipuolisesti oman näkemyksensä mukaan päättää prostituoiduiksi epäiltyjen henkilöiden yksityiselämän rajoista. Poliisilla on valta päättää, mitkä hänen ihmissuhteistaan ovat hyväksyttäviä seurustelu- tai ystävyyssuhteita ja mitkä ihmissuhteista ovat niin epäilyttäviä, että ne joutuvat rikostutkinnan kohteiksi.
Media ja naapurikyttääjät tulevat varmasti myös tulkitsemaan lakia niin, prostituoitujen ja prostituoiduiksi epäiltyjen henkilöiden yksityiselämän suojasta, yksityisyyden rajoista ja henkilökohtaisesta kunniasta ei tarvitse välittää.
Monissa YK:n, Euroopan Neuvoston ja EU:n rikosuhrien asemaa koskevissa asiakirjoissa on velvoitettu hallituksia huolehtimaan siitä, että rikosten uhrit saavat tarvitsemaansa oikeudellista, taloudellista ja henkistä tukea. Ei ole hyväksyttävää, että rikosoikeusjärjestelmän toiminta ajaa rikoksen uhriksi joutuneen käytännössä myös oikeusjärjestelmän uhriksi. Rikosoikeusjärjestelmän oikeuttamiseksi ei riitä, että se rankaisee rikollisia. Oikeusjärjestelmän on lisäksi kyettävä puolustamaan ja auttamaan rikoksen uhriksi joutunutta saamaan oikeutta.
Prostituoidut tai prostituoiduiksi leimatut henkilöt joutuvat usein sellaisten oikeudenloukkauksien uhreiksi, joita vastaan puolustautumisessa he todella tarvitsisivat oikeusjärjestelmän apua. Käytännössä esteeksi muodostuu usein huono laintuntemus. Paljon suurempi ongelma on kuitenkin se, että yksilö ei voi luottaa siihen, että hänellä olisi sellainen oikeudellinen asema, joka turvaisi hänen oikeutensa käytännössä. (Vrt. luku 1.1.1 Yksilön oikeudellisesta asemasta).
Esim. 13. Hieromalaitoksen työntekijä saa pienempää palkkaa kuin hänelle on luvattu, koska työnantaja vaatii tilittämään asiakkaiden maksamat henkilökohtaiset palvelurahat, jotka työsopimuksen mukaan kuuluisivat työntekijälle. Työntekijä ei uskalla valittaa viranomaisille, koska se voisi johtaa paritussyytteisiin työnantajalle ja työpaikan menetykseen työntekijälle. Prostituutio-paritus-epäilyn takia työntekijä ei voi käytännössä turvautua oikeusjärjestelmään saadakseen työsuhteeseen kuuluvat lailliset oikeudet.
Ehdotettu seksinostokriminalisointi merkitsisi käytännössä sitä, että petoksen, kiristyksen tai väkivallan uhriksi joutunut seksityöntekijä joutuisi entistä varmemmin ja entistä useammissa tapauksissa ilman oikeusjärjestelmän apua. Seksinostokriminalisointi tarkoittaisi sitä, seksityöntekijä ei käytännössä voisi hakea oikeutta petollista tai väkivaltaista asiakasta vastaan. Vaikka mahdollisuus teoriassa olisikin, siitä olisi käytännössä seksityöntekijälle enemmän haittaa kuin hyötyä. Syynä on se, että oikeusjärjestelmä ei pidä seksityöntekijän asiakasta oikeudellisessa mielessä asiakkaana, jolla olisi velvollisuuksia palvelun myyjää kohtaan, vaan ainoastaan seksinostorikoksesta epäiltynä, joka vastaa teostaan oikeusjärjestelmälle.
Teoriassa seksityöntekijänkin voisi ajatella saavan oikeutta, jos hän pitäisi salassa työnsä eroottisen luonteen. Käytännössä rikostutkinnan tekevät poliisit ovat kuitenkin yleensä tietoisia toiminnan luonteesta tai seksityöntekijän (aikaisemmasta) prostituutioksi epäillystä toiminnasta. Niinpä rikosilmoituksen tekemiseen liittyy seksityöntekijän kannalta suuri riski, että rikostutkinnan suunta kääntyy sellaiseksi, että hän ei käytännössä voikaan saada apua niihin oikeudenloukkauksiin, joiden uhriksi hän itse kokee joutuneensa ja joiden takia hän oli tehnyt rikosilmoituksensa.
Esim. 14. Yksin elävä nainen ottaa vastaan miespuolisia vieraita asunnossaan. Mitään häiriötä vierailijoista ei ole, mutta eräs naapurikyttääjä on aikansa kuluksi ruvennut laskemaan naapurinsa miesvieraiden määrää. Hän rupeaa syyttämään naapuriaan ”laittoman toiminnan harjoittamisesta” ja häiriön tuottamisesta ja lopulta vuokranantaja saadaan painostettua irtisanomaan vuokrasopimus. ”Siveettömästä elämäntavasta” epäilty nainen saattaa jäädä ilman apua, vaikka vuokrasopimus purettaisiin lain vastaisesti. Laittoman häädön uhriksi joutunut voi jäädä ilman oikeuksia mm. seuraavien syiden takia:
- Hän ei halua riitauttaa vuokrasopimuksen irtisanomista, koska hän kokee prostituoiduksi leimaamisen niin häpeälliseksi, että ei halua pitkittää asian käsittelyä.
- Hän ei tunne lainsäädäntöä ja luulee jopa suullista irtisanomista lailliseksi.
- Hän ei uskalla kysyä apua tai neuvoa mistään, koska pelkää prostituutiosyytöksen muita mahdollisia seurauksia (muilta tahoilta tulevia virallisia tai epävirallisia sanktioita).
- Hän ei tiedä, kannattaako hänen puolustautua sillä, että naapurikyttääjä on loukannut hänen yksityiselämäänsä, vai sillä että omassa kodissaan voi harjoittaa pienimuotoista elinkeinotoimintaa, kun siitä ei aiheudu häiriötä.
Esim. 15. Nainen joutuu öisellä kadulla pahoinpitelyn kohteeksi, koska pahoinpitelijä inhoaa prostituoituja ja tulkitsee naisen prostituoiduksi. Riippumatta siitä oliko nainen prostituoitu, hänelle voi olla liian iso kynnys ilmoittaa asiasta poliisille, jos hän pelkää poliisinkin pitävän häntä prostituoituna. Jos hän todella on prostituoitu, niin poliisille ilmoittaminen voi lisäksi aiheuttaa vaikeuksia hänen toimeentulolleen.
Esim. 16. Mies turhautuu, kun aiottu yhdyntä ei onnistukaan päihtymystilan takia, ja hän alkaa purkaa turhautumistaan pahoinpitelemällä naispuolista seksikumppaniaan. Nainen ei uskalla huutaa apua, koska hän pelkää joutuvansa suurempiin vaikeuksiin, jos naapurit ja/tai poliisi saa tietää tapahtumasta ja tulkitsevat tilanteen prostituution harjoittamiseksi. Erityisesti jos poliisi on aikaisemminkin epäillyt häntä prostituoiduksi, saattaa epäonnisen ihmissuhteen ilmitulo poliisille johtaa siihen, että poliisi tutkiikin tapausta seksinostorikoksena, vaikka nainen tarvitsisi apua parisuhdeväkivaltaan.
Käytännön tilanteissa prostituoidut (ja prostituoiduiksi leimatut) henkilöt kohtaavat monenlaisia konkreettisia oikeudenloukkauksia, joita vastaan on olemassa lainsäädäntöä. Teoriassa kaikkien ihmisten tulisi olla yhdenvertaisia lain edessä, niin että kaikilla olisi samanlainen mahdollisuus saada oikeusturvaa jouduttuaan rikoksen uhriksi.
Hallituksen esityksen perustelujen mukaan prostituoitu on prostituution tai prostituutioon liittyvien olosuhteiden uhri. Mikäli esitetty seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi toteutuisi, se ei käytännössä suojelisi prostituoitua millään tavalla, vaan päinvastoin vaikeuttaisi prostituoidun mahdollisuutta saada oikeusjärjestelmän apua. Syynä on se, että prostituutio tai prostituution yleiset olosuhteet eivät ole sellaisia konkreettisia asioita, joita vastaan voisi käydä oikeutta.
Kun prostituutio määritellään yleiseksi uhaksi ja ihmisoikeusloukkaukseksi, seurauksena onkin se, että oikeusjärjestelmä ei auta prostituoitua siinä akuutissa, konkreettisessa oikeudenloukkauksessa, joka henkilön omasta näkökulmasta katsottuna on tärkein ja kiireellisin oikeusturvakysymys.
Se tosiasia, että rikoksen uhriksi joutuneen prostituoidun voi olla huomattavasti vaikeampi saada apua oikeusjärjestelmältä kuin muiden vastaavien rikosten uhreiksi joutuneiden, on vakava loukkaus ihmisten tasa-arvoisuudelle lain edessä.
Hallituksen esityksen perusteluissa sekä joidenkin viranomaisten asenteissa näyttää olevan taustalla sellainen ajattelutapa, että prostituutio ikään kuin kattaa sisäänsä kaikenlaisia oikeudenloukkauksia. Jos joku toimii prostituoituna, hänen nähdään itse omalta osaltaan myötävaikuttaneen siihen, että hän joutui olosuhteisiin, joissa häneen kohdistuu väkivaltaa tai muita oikeudenloukkauksia.
Ihmisten yhdenmukaisen kohtelun kannalta hallituksen esityksen perusteluissa on erityisen vaarallista se, että siinä prostituutio kuvataan toiminnaksi, jota oikeusjärjestelmämme ei tule suvaita. Tällainen ajattelutapa on omiaan ruokkimaan viranomaisten piirissä entistä enemmän sellaista ajattelutapaa, että rikoksen tai muun oikeudenloukkauksen kohteeksi joutunutta prostituoitua pidetään itseään osaltaan syyllisenä itseensä kohdistuneeseen rikokseen.
Hallituksen esityksen mukaan prostituutio merkitsee vakavaa loukkausta prostituoituna toimivan henkilön koskemattomuudelle ja ihmisoikeuksille. Vakavissa henkilöön kohdistuvissa rikoksissa rikoksen uhrilla on yleensä oikeus ja mahdollisuus saada vahingonkorvausta joko rikoksen tekijältä tai valtion varoista.
Käytännössä prostituoiduilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saada vahingonkorvausta. Parituksen kohteena olleilla prostituoiduilla ei ole mitään mahdollisuutta saada korvausta parituksesta tuomittavalta rikolliselta eikä valtion varoista. Mikäli hallituksen esityksen mukainen seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi toteutuu, on tässäkin tapauksessa prostituoidun mahdollisuudet vahingonkorvaukseen olemattomat.
Rikosvahinkolaissa edellytetään, että asianomistajan on vahingonkorvausta saadakseen myötävaikutettava rikoksen selvittämiseen. Prostituution luonteesta johtuen tällainen vaatimus on prostituoitujen kohdalla täysin kohtuuton. Mikäli prostituoitu myötävaikuttaa rikoksen selvittämiseen ja antaa todistajanlausunnon parituksesta ja/tai seksipalvelun ostamisesta, hän asettaa itsensä hyvin haavoittuvaan asemaan.
Todistajanlausunnon antaminen parituksesta tai seksinostamisesta merkitsee samalla sen tunnustamista, että todistaja itse on prostituoitu. Prostituutioon liittyvä häpeäleima on hyvin voimakas ja siihen liittyy vahva epävirallisen sanktion luonne sekä pelko muista haitallisista seurauksista.
Todistaminen parittajaa vastaan voi olla joissain tapauksissa suorastaan hengenvaarallista, jos rikollinen paritusorganisaatio pääsee kostamaan todistajalle.
Prostituutioon liittyvät oikeustoimet (kuten sopimukset parittajan tai seksiasiakkaan kanssa) katsotaan oikeudessa hyvän tavan vastaisiksi, joten seksityöntekijällä ei ole mahdollisuuksia esittää mitään niihin liittyviä rahallisia vaatimuksia. Vaikka prostituoitu olisi pitkän työrupeaman jälkeen jäänyt täysin ilman luvattuja maksuja, hän ei voi saada mitään rahallisia korvauksia oikeusteitse. Mikäli hän on ryhtynyt seksuaalisiin tekoihin vapaaehtoisesti, ei hän voi saada korvauksia myöskään raiskauksen uhrina, koska raiskausta ei ole edes tapahtunut.
Mikäli seksipalveluiden ostaminen kriminalisoidaan sillä perusteella, että uhrin asemassa olevia prostituoituja halutaan suojella, on välttämätöntä samalla muuttaa lakia siten, että myös prostituoidulla on käytännössä mahdollisuus saada vahingonkorvausta seksinostajalta ja parittajalta. Rikosvahinkolakiin on myös lisättävä mahdollisuus saada valtion varoista korvausta seksinostorikoksen tai parituksen uhrina, vaikka henkilö ei olisi kyennyt täyteen yhteistoimintaan rikoksia tutkivien viranomaisten kanssa.
Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan prostituutio vahingoittaa ja loukkaa prostituoitua sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tämän näkemyksen mukaan olisi johdonmukaista katsoa, että prostituoidun saamat seksipalvelumaksut olisi oikeudellisesti katsottava prostituoidulle maksetuksi vahingonkorvaukseksi. Tällöin prostituoidulla olisi oikeus vaatia korvausta, mikäli hänelle luvattu maksu jäisi saamatta. Silloin myöskin ratkeaisi prostituutioon liittyvä vero-ongelma, koska vahingonkorvausta ei pidetä verotettavana tulona paitsi silloin, kun se on maksettu korvauksena ansiotulon vähenemisestä.
Hallituksen esityksen mukaan ihmiskaupan uhrilla olisi oikeus vahingonkorvaukseen ja korvaus olisi mahdollista saada myös valtion varoista (HE 221/2005 s. 36). Käytännössä vahingonkorvauksen saaminen voi kuitenkin estyä, kun ihmiskaupan kohteeksi joutunut prostituoitu on haluton myötävaikuttamaan rikoksen selvittämiseen, koska siihen liittyvät vaarat ja pelot ovat prostituoidun kannalta merkittävämpiä kuin mahdollisuus vahingonkorvauksen saamiseen.
Vallitsevan lainsäädännön ja KHO:n tekemän tulkinnan mukaan prostituutiolla saadut ansiot ovat tuloverolain mukaisesti verotettavaa tuloa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että prostituutiota harjoittava henkilö on velvollinen tekemään kirjanpidon ja ilmoittamaan tulonsa verottajalle. Oikeuskäytännöstämme löytyy myös tapauksia, joissa prostituutiota harjoittanut henkilö on tuomittu veropetoksesta, kun hän ei ole ilmoittanut tulojaan verotuksessa.
Niissä tapauksissa, joissa prostituoitu on sellaisen hyväksikäytön tai suoranaisen pakottamisen kohteena, jota hallituksen esityksen perusteluissa kuvaillaan, olisi kohtuutonta vaatia kirjanpidon laatimista ja tulojen ilmoittamista verottajalle. Paritusorganisaation kontrollin alla toimivalla prostituoidulla tuskin käytännössä olisi edes mahdollisuutta sellaiseen.
Mikäli tällainen veropetostapaus tulisi tuomioistuimen käsiteltäväksi, voitaisiin tietenkin päätyä siihen, että syytetyltä puuttui mahdollisuus lainmukaiseen verovelvollisuuden hoitamiseen ja rangaistus voitaisiin jättää tuomitsematta. Yksikään Suomessa asuva prostituoitu ei kuitenkaan voi luottaa siihen, että hän saisi anteeksi veronmaksun laiminlyönnin vain sillä perusteella, että prostituoituna hän on nykyisen paritussäädöksen mukaan käytännössä melkein aina jonkinlaisen parituksen kohteena.
Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan prostituutio ei ole työtä eikä hyväksyttävää elinkeinotoimintaa vaan hyväksikäyttöä. KHO:n ennakkopäätös prostituution veronalaisuudesta perustuu kuitenkin siihen tulkintaan, että prostituutio on verotettavaa ansiotoimintaa.
Mikäli nämä kaksi tulkintaa ovat samanaikaisesti voimassaolevaa oikeuskäytäntöä, johtaa se käytännössä siihen, että prostituoitu on hyvin ristiriitaisessa jopa mahdottomassa oikeudellisessa asemassa. Miten käytännössä hoidetaan kirjanpito, verovelvollisuus ja lakisääteiset vakuutukset ansiotoiminnassa, joka ei kuitenkaan ole hyväksyttävä elinkeino?
Mikäli seksinostaminen kriminalisoidaan hallituksen esityksen mukaisesti, on oikeusturvan takaamiseksi välttämätöntä samalla muuttaa verolakeja siten, että prostituutiolla saadut ansiot/korvaukset säädetään verovapaiksi (vrt. luku 1.1.5). Myös kirjanpitolakiin on syytä lisätä maininta, että prostituutiotoiminnasta ei tarvitse tehdä kirjanpitoa.
Nykyisessä tilanteessa on jossain määrin epäselvää, ovatko seksipalvelut lain mukaan arvonlisäverotettavia palveluita. Käytännössä tilanne kuitenkin on sellainen, että arvonlisäverosta vapautuakseen elinkeinotoiminnan harjoittajan on ilmoitettava verottajalle sellainen toimiala, joka on ALV-lain mukaan vapaa arvonlisäverosta. Prostituoidut, jotka ilmoittavat tulonsa verottajalle ja joiden liikevaihto ylittää arvonlisäveron tilityksen alarajan, joutuvat siis käytännössä tilittämään arvonlisäveroa 22 %:n verokannan mukaan.
Vero-oikeuden professori Esko Linnakangas on esittänyt, että seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi saattaisi merkitä sitä, ettei seksipalveluista olisi tilitettävä arvonlisäveroa. Vaikka verottaja hyväksyisikin tällaisen tulkinnan, olisi seksityöntekijän käytännössä vaikea välttyä 22 %:n arvonlisäveron tilittämiseltä, mikäli hän ei kokonaan pimitä toimintaansa verottajalta.
Vaikka elinkeinonharjoittaja ilmoittaisikin toimialakseen prostituution, niin verottaja kuitenkin luokittelee toimialat virallisen toimialaluokituksen mukaan, jolloin viralliseksi toimialaksi tulee todennäköisesti ”muualla luokittelemattomat palvelut”. ALV-lain mukaan muualla luokittelemattomat palvelut eivät ole vapautettu arvonlisäverosta.
ALV-tilitysvelvollisuudesta vapautuminen voisi ehkä onnistua, jos elinkeinonharjoittaja saisi erillisen selvityksen avulla verottajan vakuuttuneeksi siitä, että hän todellakin harjoittaa prostituutiota. Kun ottaa huomioon, millaiseksi hyväksikäytöksi ja hyvän tavan vastaiseksi toiminnaksi prostituutio on hallituksen esityksessä määritelty, on täysin kohtuutonta edellyttää, että henkilön tulisi itse todistaa ja vakuuttaa olevansa prostituoitu.
Vaikka seksialan elinkeinonharjoittaja ei itse kokisi olevansa hyväksikäytön kohteena ja vaikka hän pystyisikin hoitamaan kirjanpitonsa ja veroasiansa, niin seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi johtaa käytännössä hänet mahdottomaan tilanteeseen verohallinnon edessä. Miten hän voi kohtuudella selvitä siitä, että hän maksaa tulostaan tuloveroa, mutta välttyy tilittämästä arvonlisäveroa, jota hänen lain mukaan ei tarvitsisi tilittää?
Tämä ristiriita ei ratkea edes sillä, että arvonlisäverolakiin lisätään pykälä, jossa todettaisiin prostituutiopalvelut vapaiksi arvonlisäverosta. Tällainen säädös tarkoittaisi sitä, että elinkeinonharjoittajan olisi ALV-tilitysvelvollisuudesta vapautuakseen virallisesti ilmoitettava verottajalle harjoittavansa prostituutiota. Kun prostituutiota pidetään hyvän tavan vastaisena elinkeinona, joka ei saa samanlaista oikeussuojaa kuin muu taloudellinen toiminta, ja kun prostituoidun toimintaan (asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin) kohdistetaan rikosoikeudellisia sanktioita, on täysin kohtuutonta edellyttää, että verovelvollisen tulisi itse ilmoittaa viranomaisille toimialakseen prostituution.
Mikäli hallituksen esityksen mukainen seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi toteutetaan, on oikeusturvan kannalta välttämätöntä, että samalla säädetään seksipalvelut vapaiksi sekä arvonlisäverosta että tuloverosta. On täysin kohtuutonta vaatia ”hyväksikäytön kohteena olevia prostituution uhreja” tilittämään saamiaan tuloja verottajalle, koska se samalla merkitsee prostituution häpeäleiman vapaaehtoista itselleen ottamista sekä normaalille elinkeinotoiminnalle kuuluvan oikeusturvan ulkopuolelle jäämistä.
Normaalisti elinkeinonharjoittaja saa oikeusturvaa erilaisissa tilanteissa. Maksamisen laiminlyöneeltä asiakkaalta voidaan vaatia saamisia oikeudessa. Oikeudenvastaisesti toimineita asiakkaita, liikekumppaneita tai ulkopuolisia vastaan on mahdollista nostaa rikossyyte, vahingonkorvausvaatimus tai muu oikeuskanne.
Mikäli seksityöntekijä (esim. ALV-tilitysvelvollisuudesta vapautuakseen) on ilmoittanut viralliseksi toimialakseen prostituution, on nykyisen sopimusoikeudellisen tulkinnan mukaan seurauksena se, ettei elinkeinonharjoittaja voi vaatia saamisiaan oikeusteitse, koska hyvän tavan vastaiset oikeustoimet eivät saa lain suojaa.
Mikäli seksityöntekijä joutuu työssään rikoksen uhriksi, on hänen yleensä vaikea tai mahdoton saada oikeusjärjestelmältä apua. (Vrt. luvut 1.1.4 ja 1.1.5.)
Esim. 17. Seksityöntekijä saa maksun asiakkaaltaan, mutta asiakas ottaa palvelun suorittamisen jälkeen maksamansa rahan takaisin. Mikäli seksityöntekijä tekee rikosilmoituksen, hänellä ei käytännössä ole mahdollisuutta saada rahojaan takaisin oikeusteitse.
Esim. 18. Itsenäisenä elinkeinonharjoittajana toimiva seksityöntekijä tekee markkinointimedian kanssa sopimuksen oman toimintansa mainostamisesta, mutta sopimuskumppani onkin petollinen: ottaa maksun markkinointipalvelusta mutta ei toteutakaan markkinointia sopimuksen mukaan. Jos seksityöntekijä vie tapauksen oikeuteen, saattaa tuomioistuin todeta markkinoinnin olleen paritusta, jolloin markkinointimedian saama maksu tuomitaan valtiolle menetetyksi. Seksityöntekijällä ei ole mahdollisuutta saada rahojaan takaisin eikä vaatia maksamansa markkinoinnin toteuttamista.
Jotkut seksityöntekijät onnistuvat osittain välttämään tällaiset oikeusturvaongelmat ilmoittamalla toimialakseen jonkin hyväksyttävän toimialan. Tämä keino ei kuitenkaan anna suojaa julkisen vallan taholta tulevia vaatimuksia ja sanktioita vastaan. Tällöin ei voi mm. vedota prostituution mahdolliseen ALV-vapauteen.
Verosäädösten mukaan sakot eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Riippumatta siitä, onko verovelvollinen ilmoittanut toimialakseen seksipalvelut vai jotain muuta, hän ei voi vähentää verotuksessa sakkoa, joka on määrätty seksipalveluiden tarjoamisesta yleisellä paikalla. Verottajan ja poliisin päällekkäisten toimien kohteena oleva prostituoitu voisi helposti joutua tilanteeseen, jossa seksityöstä johtuvien sakkojen ja verojen summa on suurempi kuin seksityöllä saatu ansio.
Julkisen vallan määräämien verojen ja sakkojen lisäksi prostituoitu voi joutua maksamaan vahingonkorvausta työssään tapahtuneiden vahinkojen johdosta. Vahingonkorvausvastuun suhteen prostituoitu on samassa asemassa kuin muut elinkeinonharjoittajat. Muista ansiotoiminnan harjoittajista poiketen prostituoidulla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saada vahingonkorvausta, mikäli hänen elinkeinotoimintaansa vahingoitetaan.
Syyttömästi vangittuna pidetyllä on normaalisti oikeus saada valtiolta korvausta ansiotulojen menetyksen vuoksi. KKO:n tekemän päätöksen mukaan syyttömästi vangittuna pidetylle prostituoidulle ei kuitenkaan tule maksaa korvausta ansionmenetyksestä. Kun prostituoidulla on kuitenkin samat julkisoikeudelliset ja siviilioikeudelliset maksuvelvollisuudet (vuokrat, vakuutusmaksut, ennakkoverot, ALV-tilitykset) kuin kaikilla muillakin, on täysin epäoikeudenmukaista, että hänen ansiotoimintansa ei saa samanlaista suojaa lain edessä kuin muiden ihmisten tulonhankkimistoiminta.
Useimmat seksityöntekijät tekevät tästä epäjohdonmukaisesta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta johdonmukaisen johtopäätöksen: koska seksityö ei saa samaa oikeusturvaa kuin muu elinkeinotoiminta, he eivät lainkaan ilmoita työtään eivätkä tulojaan viranomaisille. Asiaan vaikuttaa myös se, että seksityötä tekevien on hyvin vaikeaa saada käytännöllistä neuvontaa siitä, miten seksityötä pitäisi tai voisi tehdä laillisesti.
Perustuslain 19 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Valtion velvollisuus huolehtia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta erityisesti syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien kohdalla on vahvistettu myös useissa ihmisoikeusasiakirjoissa.
Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan prostituutioon ajaudutaan yleensä poikkeuksellisen huonon sosiaalisen tilanteen vuoksi. (HE 221/2005, s. 19 ja 62). HE:n sivuilla 60 - 64, jossa arvioidaan lakiesityksen perusoikeuksienmukaisuutta, tulee ilmi kuinka äärimmäisen huonossa asemassa prostituoidut hallituksen esityksen mukaan ovat.
Vaikka henkilö olisi ryhtynyt prostituoiduksi vapaaehtoisesti ja vaikka seksinostokriminalisointi saattaa rajoittaa vapaaehtoisesti prostituoituna toimivan henkilön itsemääräämisoikeutta ja yksityiselämää, on seksinostokriminalisointi hallituksen esityksen mukaan kuitenkin perusteltu, kun otetaan huomioon, että tarkoituksena on tosiasiallisesti suojella prostituoitujen henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta ja että henkilö näennäisestä vapaaehtoisuudestaan huolimatta on niin huonossa sosiaalisessa asemassa, että hänen vapaaehtoisuuttaan ei ole pidettävä aitona.
Kun suurin osa Suomessa toimivista prostituoiduista on Suomessa vakituisesti asuvia, joiden tulisi olla suomalaisen sosiaaliturvan piirissä, merkitsee hallituksen esityksen perustelu käytännössä sitä, että hallitus tunnustaa sosiaaliturvan toteutuvan joidenkin ihmisten kohdalla niin huonosti, että se merkitsee heidän kohdallaan ihmisoikeuksien vakavaa loukkausta.
Oikea johtopäätös tällaisesta tilannearviosta olisi se, että hallitus ryhtyisi toimiin sosiaaliturvan aukkojen ja puutteiden korjaamiseksi, niin että näin äärimmäisen huonossa sosiaalisessa asemassa olevien tilanne saataisiin korjattua.
Hallituksen esityksessä ei ole kiinnitetty huomiota niihin syihin, joiden takia Suomessa asuvat ihmiset eivät saa sosiaaliturvaa tai muuta apua poikkeuksellisen huonoon tilanteeseensa muuten kuin ryhtymällä prostituoiduksi. Hallituksen esityksessä ei myöskään ole tuotu esille sitä, että prostituoituna toimivan tai toimineen henkilön on usein vaikeaa tai mahdotonta saada apua julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista, koska monet sosiaali- ja terveysalan työntekijät eivät osaa kohdata prostituoituja.
Tässä suhteessa hallituksen esitys merkitsee ainoastaan tilanteen huononemista. Hallituksen esitys viestittää hyvin selkeästi, että prostituutio on ongelma, jota hoidetaan rikosoikeudellisin keinoin. Prostituoitu, joka yrittää saada apua sosiaali- tai terveydenhuollosta, joutuu entistä varmemmin syrjityksi ja jää ilman tarvitsemaansa apua, kun sosiaali- ja terveysalan työntekijät luokittelevat prostituution automaattisesti poliisiasiaksi.
Ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien toteutumisen turvaamiseksi hallituksen tulisi kiinnittää erityistä huomiota prostituoitujen tosiasialliseen mahdollisuuteen saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluita. Koska prostituutioon kohdistuva kriminalisointi tosiasiassa heikentää tätä mahdollisuutta, on hallituksen esitystä pidettävä perusoikeuksien vastaisena.
Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi on tärkeä keino pyrittäessä vähentämään ihmiskaupan uhriksi joutumista sekä pyrittäessä suojelemaan ihmiskaupan uhreiksi joutuneita.
Ihmiskauppa ei ole pelkästään prostituutioon liittyvä ongelma. Ihmiskauppaa tai ihmiskauppaa lähenteleviä olosuhteita ilmenee monenlaisilla pimeillä työmarkkinoilla, joissa hyödynnetään laittomasti maassa olevien oikeudellisesti turvatonta asemaa.
Prostituutiossa tapahtuvaan ihmiskauppaan liittyy kuitenkin sellaisia piirteitä, joiden takia prostituoituna toimivan ihmiskaupan uhrin asema on erityisen hankala ja viranomaisten mahdollisuudet tunnistaa ihmiskaupan uhri muiden prostituoitujen joukosta ovat erityisen huonot.
Suomen prostituutiossa esiintyy määrällisesti hyvin vähän niin selkeää ja törkeää hyväksikäyttöä, että se täyttäisi ihmiskaupparikoksen tunnusmerkit. Niinpä suurin osa Suomessa toimivista ulkomaalaisista prostituoiduista ei ole laissa tarkoitettuja ihmiskaupan uhreja.
Prostituutioon kohdistuvien sanktioiden ja häpeäleiman takia prostituutio tapahtuu piilossa ja peitellysti silloinkin, kun on kyse Suomessa laillisesti asuvista prostituoiduista. Kun alalla toimivat eivät uskalla tai voi edes keskenään puhua kaikista työhönsä liittyvistä ongelmista täysin avoimesti, on heidän vaikea tunnistaa ja huomata, milloin joku mahdollisesti voisi olla ihmiskaupan uhri.
Kun ulkomaalainen prostituoitu joutuu tekemisiin poliisin kanssa, hänellä ei yleensä ole mitään intressiä antaa todistajanlausuntoa parittajaa vastaan tai seksipalvelun ostajaa vastaan. Todistajanlausunnon antaminen merkitsee samalla sen tunnustamista, että henkilö itse toimii prostituoituna. Ainoa varma seuraus siitä on maasta käännytys ja prostituution häpeäleima.
Hallituksen esityksen sivuilla 27 – 39 on laajasti esitelty, miten ja millä edellytyksillä ihmiskaupan uhrille annetaan apua, suojelua ja oleskelulupa. Esityksestä voisi saada sen käsityksen, että viranomaisten kanssa yhteistyötä tekevä ihmiskaupan uhri saisi tarvitsemansa avun ja suojelun.
Hyväksikäytön ja parituksen kohteeksi joutunut prostituoitu on kuitenkin hyvin harvoin joutunut niin äärimmäisen hyväksikäytön kohteeksi, että häntä pidettäisiin ihmiskaupan uhrina. Vaikka henkilö itse arvioisi joutuneensa ihmiskaupan kaltaisen hyväksikäytön kohteeksi, hän ei voi luottaa siihen, että hän saisi suojelua ja apua ihmiskaupan uhrina.
Ihmiskaupan uhrille annettavan oleskeluluvan ja suojelun edellytyksenä on, että uhri suostuu täyteen yhteistyöhön viranomaisten kanssa. Uhrin kannalta tähän liittyy suuri riski. Vaikka hän antaisi todistajanlausunnon, hän ei voi luottaa siihen, että ihmiskaupasta epäilty taho saataisiin kiinni ja tuomittua. Hän ei myöskään voi luottaa siihen, etteikö hän joutuisi palaamaan takaisin kotimaahansa, jolloin hän saattaa olla vaarassa joutua paritusorganisaation koston uhriksi.
Jos ulkomaalaisella prostituoidulla on tietoa tai vihjeitä kollegoidensa joutumisesta ihmiskaupan uhriksi, on yhteydenotto viranomaisiin silloinkin hyvin arveluttavaa. Voiko prostituoitu luottaa siihen, että hän ei joudu ilmiannon takia itse ongelmiin viranomaisten tai paritusorganisaatioiden kanssa?
Seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi pahentaisi tätä asetelmaa entisestään. Se merkitsisi sitä, että myöskään seksipalveluiden ostajat ja suomalaiset prostituoidut eivät enää uskaltaisi kertoa havaintojaan ihmiskaupan kaltaisesta hyväksikäytöstä poliisille tai avustusorganisaatioille.
Seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi on myös omiaan lisäämään prostituutiossa sellaisia olosuhteita, jotka aiheuttavat ulkomaalaisten prostituoitujen joutumista ihmiskaupan uhriksi. Kun seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi vaikeuttaa prostituutiota, niin käytännössä se merkitsee yksittäisen prostituoidun itsenäisten toimintamahdollisuuksien kaventumista. Erityisesti ulkomaalaisten prostituoitujen mahdollisuudet toimia itsenäisesti heikkenevät. Prostituution vaikeuttaminen johtaa siihen, että paritusorganisaatioilla on entistä paremmat mahdollisuudet kiristää ja hyväksikäyttää ulkomaalaisia prostituoituja, niin että entistä useampi ulkomaalainen prostituoitu joutuu ihmiskaupan uhriksi.
Hallituksen esityksen sivulla 42 väitetään, että ihmiskauppaa aiheuttavaa kysyntää voitaisiin vähentää seksuaalipalvelujen ostamista koskevilla rangaistussäännöksillä. Väitteen tueksi ei ole olemassa näyttöä. Ihmiskauppaa ja ulkomaalaisprostituutiota esiintyy laajoissa määrin kaikissa niissä maissa, joissa prostituution asiakkaisiin kohdistetaan kriminalisointeja.
Hallituksen esityksen sivulla 12 tuleekin epäsuorasti ilmi, että edes Ruotsin hallitus ei enää uskalla pitää kiinni väitteestä, että seksinostamisen kriminalisointi vähentäisi prostituutiota tai ihmiskauppaa: ”Ruotsin hallituksen näkemyksen mukaan kriminalisoinnin käytännön toimivuudesta saaduilla tiedoilla ei sinällään ole merkitystä.”
Ruotsissa ei ole edes tehty kunnollista selvitystä, toimiiko seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi käytännössä väitetyllä tavalla eli ihmiskauppaa vähentävästi, koska kriminalisointi nähdään symbolisesti tärkeänä signaalina. Ihmiskaupan uhrien parissa käytännön työtä tekevien taholta saatujen kommenttien mukaan kriminalisoinnin käytännön vaikutus ihmiskauppaan on tavoitteisiin nähden vastakkainen.
Hallituksen esityksessä ei ole otettu huomioon, että järjestyslain 7 §:n perusteella annetut sakot ovat kohdistuneet lähes pelkästään prostituoituihin ja seksipalveluiden ostajat ovat välttyneet sakoilta.
Hallituksen esityksessä ei ole myöskään kiinnitetty huomiota siihen epäkohtaan, josta Seksialan Liitto SALLI huomautti oikeusministeriölle 8.10.2003 antamassaan lausunnossa: Vastaus lausuntopyyntöön koskien oikeusministeriön työryhmämietintöä 2003:5 ”Ihmiskauppa, paritus ja prostituutio”, s. 7-8, luku 2.6. (www.salli.org/kanta/2003/om/lausunto.html).
Seuraavassa suora lainaus SALLIn lausunnosta oikeusministeriölle 8.10.2003:
Samalla kun seksinosto ehdotetaan rangaistavaksi rikoslaissa, mietinnössä ehdotetaan, että vastaava kielto poistettaisiin järjestyslaista. Tähän liittyy ongelmia, joita mietinnössä ei ole huomioitu.
1.10.2003 voimaan tulleen järjestyslain 7 §:n 1 momentissa kielletään yleisellä paikalla tapahtuva seksuaalipalvelujen ostaminen ja maksullinen tarjoaminen. Hallituksen esityksen (HE 20/2002 vp) mukaan ostamisella tarkoitetaan myös ostotarjouksen tekemistä. Hallituksen esityksessä toiminta oli kielletty "siten, että siitä aiheutuu häiriötä ympäristölle".
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 20/2002 vp) mukaan kyseinen toiminta on jo sellaisenaan omiaan aiheuttamaan häiriötä, minkä vuoksi se ehdotti sääntelyn pohjautumista täyskieltoon. Sen sijaan lakivaliokunnan lausunnon (LaVL 22/2002 vp) mukaan häiriötä koskevaa edellytystä voi pitää perusteltuna. Hallintovaliokunta päätyi mietinnössään (HaVM 28/2002) samalle kannalle perustuslakivaliokunnan kanssa.
Vaikka säännöksestä poistettiin eduskuntakäsittelyssä häiriötä koskeva edellytys, niin säännöksen oleellinen perustelu pysyi samana: sekä hallituksen esityksessä että eduskunnan valiokuntien kannanotoissa seksin ostamisen kiellon perusteluna on siitä ympäristölle aiheutuva häiriö. Näin ollen näyttää selvältä, että järjestyslain mukaan yleisellä paikalla tapahtuvasta ostotarjousten tekemisestä voidaan tuomita sakkoon, kun ostotarjousten tekeminen aiheuttaa häiriötä.
Sen sijaan rikoslakiin ehdotetun seksinostamisen kriminalisoinnissa rangaistuskynnys nousee huomattavasti korkeammaksi, vaikka ehdotetukseen sisältyykin seksin ostamisen yrityksen säätäminen rangaistavaksi.
Vuoden 2004 alussa voimaan tulevan rikoslain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Jälkimmäisestä edellytyksestä mietinnössä todetaan (s. 74): "Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä on katsottu yrityksen rankaisemisessa tarvittavan konkreettisen vaaran edellyttävän, että rikoksen täyttyminen oli tekotilanteessa paitsi tosiasiallisesti mahdollista myös käytännössä uskottava vaihtoehto (HE 44/2002 vp, s. 137). Seksuaalipalvelujen ostamistilanteissa kummankin edellytyksen tulisi täyttyä."
Seksinostamisessa yrityskynnyksen täyttyminen edellyttää siis, että korvaus annetaan tai luvataan ja että maksun vastineeksi saatavan seksipalvelun toteutuminen on mahdollinen ja uskottava vaihtoehto. Näin ollen pelkkä hintakyselyjen tai ostotarjousten tekeminen yleisellä paikalla ei ole rangaistava rikoksen yritys.
Mietinnössä ehdotetut säännökset johtavat yleisellä paikalla tapahtuvan prostituution osalta tilanteeseen, jossa prostituoitujen rangaistuskynnys on huomattavasti alhaisempi kuin asiakkaiden. Järjestyslain mukaan prostituoituja voidaan sakottaa jo pelkästään sillä perusteella, että he tarjoavat seksipalveluja yleisellä paikalla.
Käytännön järjestyksenvalvonnassa tämä johtaisi todennäköisesti siihen, että katuprostituutiota pyrittäisiin rajoittamaan sakottamalla prostituoituja järjestyslain perusteella. Sen sijaan asiakkaat joutuisivat rangaistuksen kohteeksi paljon harvemmin kuin prostituoidut, koska rikoslaissa rangaistuskynnys on korkeampi kuin järjestyslaissa. Pelkkien ostotarjousten ja hintakyselyjen tekijät jäisivät kokonaan rankaisematta.
Kun otetaan huomioon kadulla toimivien prostituoitujen jo valmiiksi huono asema sekä mietinnössä luetellut prostituoitujen suojeluun ja tasa-arvoon liittyvät tavoitteet, niin mietinnössä ehdotettua lainsäädäntöä on pidettävä ristiriitaisena tavoitteisiin nähden.
Hallituksen esittämä lakimuutos johtaa käytännössä siihen, että yleisellä paikalla oleskelevat prostituoidut ja prostituoiduiksi epäillyt henkilöt voivat saavat sakkoja järjestyslain 7 §:n perusteella, vaikka todellisista tai mahdollisista asiakkaista ei olisi mitään havaintoa. Sen sijaan seksipalveluiden ostajaa voidaan yleensä epäillä rikoksesta aikaisintaan silloin, kun hän fyysisesti kohtaa seksipalveluiden myyjän. Hintakyselyiden tekeminen muille kuin prostituoiduille tai parittajille ei ylitä rikoksen yrityskynnystä eikä siten ole rangaistavaa. (Seksipalveluiden ostamisen yrityskynnyksen ylittymistä arvioidaan HE 221/2005 sivuilla 56-57.)
Vuonna 2004 tehdyllä lainmuutoksella parituksen määritelmää laajennettiin siten, että myös prostituutiopalveluiden markkinointia voidaan pitää parituksena. Niinpä poliisi voi epäillä paritusta myös silloin, kun itsenäisesti toimiva prostituoitu on laittanut seksipalveluilmoituksensa johonkin markkinointimediaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lähes kaikki sisätiloissa toimivat prostituoidut voivat joutua poliisin tutkinnan kohteeksi sillä perusteella, että poliisi tutkii epäilemäänsä markkinointimedian tekemää paritusrikosta.
Kun poliisi etsii näyttöä markkinointimedian syyllistymisestä paritukseen, poliisi tarvitsee näyttöä myös siitä, että markkinoinnin kohteena on todellakin ollut prostituutiotoiminta. Poliisi saa tarvitsemansa näytön etsimällä seksipalveluitaan mainostavan prostituoidun ja seuraamalla hänen toimintaansa.
Mikäli seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi toteutetaan, muuttuu tilanne nykyiseen verrattuna siten, että prostituoidun toimintaa seuraamalla poliisi saa näyttöä sekä parituksesta että seksipalveluiden ostamisesta. Ottamalla kiinni seksipalveluiden ostamiseen syyllistyneitä prostituoidun asiakkaita poliisi saa samalla tarvitsemaansa näyttöä markkinointimedian syyllistymisestä paritukseen.
Seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi yhdessä nykyisen paritussäädöksen kanssa johtaa siihen, että itsenäisesti toimiva prostituoitu joutuu entistä enemmän varomaan ja välttelemään poliisia. Tämä taas voi johtaa siihen, että prostituoituja on entistä helpompi kiristää uhkaamalla paljastaa heidän toimintansa poliisille.
Vuonna 2004 lainmuutoksessa rikoslain paritussäädöksiin lisättiin myös törkeä paritus. Tämä oli oikeansuuntainen muutos, koska se kohdentaa paritusrikollisuuden tutkintaa juuri sellaiseen paritukseen, joka on myös prostituoitujen kannalta ongelmallista. Oikein toteutettuna törkeän parituksen kitkeminen on myös prostituoitujen etu.
Mikäli seksipalveluiden ostaminen kriminalisoidaan, muuttuu kaikenlainen paritustutkinta prostituoitujen kannalta jälleen arveluttavaksi. Tutkiessaan mahdollisia paritusrikoksia poliisi saa samalla kiinni prostituoidun asiakkaita. Riippumatta siitä, tutkiiko poliisi törkeää paritusta, tavallista paritusta vai ”lievää” markkinointiparitusta, merkitsee seksiasiakkaiden kriminalisointi käytännössä sitä, että prostituoidut joutuvat aina kärsimään, jos sattuvat joutumaan poliisin huomion kohteeksi.
Hallituksen esityksen taustalla on kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen YK:n yleissopimuksen ihmiskauppaa koskeva lisäpöytäkirja. Vaikka näissä YK-asiakirjoissa ja hallituksen esityksessä puhutaan ihmisoikeuksista, on kuitenkin huomattava, että kyseessä olevat YK-asiakirjat eivät ole varsinaisia ihmisoikeussopimuksia vaan rikosoikeudellisia sopimuksia. (Aiheesta tarkemmin luvussa 2.)
Ihmiskauppakriminalisoinnille ja seksipalveluiden ostamisen kriminalisoinnille on yhteistä, että molempia perustellaan ihmisoikeuksilla, mutta kumpikaan kriminalisointi ei käytännössä takaa uhrin asemassa olevalle mitään oikeuksia. Mahdollisuus saada apua ja suojelua on täysin riippuvainen viranomaisten tekemästä harkinnasta. Molempien kriminalisointien varsinaisena sisältönä onkin viranomaisten toimivaltuuksien lisääminen.
Molempia kriminalisointeja on perusteltu myös sillä, että ne vaikeuttaisivat rikollisorganisaatioiden toimintaa ja siten vähentäisivät ihmiskauppaa. Kun molempia kriminalisointeja kuitenkin toteutetaan tiukentamalla prostituutioon kohdistuvaa viranomaiskontrollia, on seurauksena, että yksittäisen prostituoidun itsenäinen toiminta vaikeutuu suhteellisesti enemmän kuin rikollisorganisaation toiminta.
Kumpikaan kriminalisointi ei tuo ihmisille lisää mahdollisuuksia tehdä parempia valintoja. Kumpikaan kriminalisointi ei muuta siitä tosiasiaa, että poliisiratsia useimmissa tapauksissa merkitsee prostituoiduille lisää hankaluuksia. Riippumatta siitä, onko poliisiratsian kohteena ihmiskauppa vai seksipalveluiden ostaminen, merkitsee poliisiratsian uhka useimmiten sitä, että rikollisorganisaatioilla on enemmän mahdollisuuksia kiristää ja hyväksikäyttää maahan laittomasti saapuneita ulkomaalaisia.
Seksipalvelun ostamisen yrityskynnyksen ylittyminen edellyttää käytännössä sitä, että seksipalvelun ostaja fyysisesti kohtaa seksipalvelun myyjän. Mikäli poliisi ryhtyisi aktiivisesti valvomaan seksipalveluiden ostamiseen syyllistymistä, saisi poliisi samalla kiinni entistä enemmän ulkomaalaisia prostituoituja.
Koska prostituution harjoittaminen on ulkomaalaislain mukaan käännytysperuste, johtaisi seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi käytännössä siihen, että poliisi alkaisi entistä enemmän käännyttämään maasta ulkomaalaisia prostituoituja.
Mikäli samalla ei lisätä poliisin valmiuksia tunnistaa ja kohdella ihmiskaupan uhreja, on vaarana, että tehostunut prostituoitujen käännytys johtaa ihmiskaupan uhrien tilanteen vaikeutumiseen. Pahimmillaan tehostunut kontrolli voisi johtaa jopa siihen, että paritusorganisaatiot saisivat peloteltua ja kiristettyä ulkomaalaisia prostituoituja, niin että entistä useampi prostituoitu joutuu ihmiskaupan uhriksi.
Tämän lausunnon luvuissa 1.1.3 – 1.1.10 on pyritty analysoimaan sitä, miten seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi käytännössä vaikuttaisi prostituoitujen ja prostituoiduiksi epäiltyjen henkilöiden perusoikeuksien toteutumiseen käytännön tilanteissa. Yhteenvetona voidaan todeta, että esitetty seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi heikentää perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.
Hallituksen esityksen perusteluissa ja sen taustalla olevassa oikeusministeriön työryhmämietinnössä on lisäksi yleisiä perustelun tapaan liittyviä ongelmia, jotka prostituution käytännön näkökulmasta katsottuna vaikuttavat perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien tarkoituksen vastaisilta.
Seuraavana on lainaus Seksialan Liitto SALLIn oikeusministeriölle 8.10.2003 antamasta lausunnosta: Vastaus lausuntopyyntöön koskien oikeusministeriön työryhmämietintöä 2003:5 ”Ihmiskauppa, paritus ja prostituutio”, s. 9-10, luku 2.7. (www.salli.org/kanta/2003/om/lausunto.html)
Seksin ostamisen kriminalisointi merkitsee puuttumista yksityiselämän suojaan, koska se tosiasiallisesti rajoittaa prostituoidun ja hänen asiakkaansa oikeutta vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita toisiin ihmisiin sekä oikeutta määrätä itsestään ja omasta seksuaalisuudestaan. Mietinnössä tunnustetaan, että näin voi käydä teoriassa, mutta mietinnön mukaan käytännössä asia on toisin. (s. 55)
Mietinnön mukaan mahdollisuus prostituoitujen kokemalle fyysiselle ja psyykkiselle vahingolle on kaikissa seksipalvelujen ostamistilanteissa periaatteessa olemassa. Lisäksi prostituoiduksi ryhtyminen on sen mukaan vain äärimmäisen harvoin täysin vapaaehtoista. Näin mietintö perustelee sen, miksi prostituoidun oman tahdonvapauden huomioonottaminen tässä kysymyksessä ei ole relevanttia. (s. 56)
Tämän logiikan mukaan mietintö päätyy siihen, että seksin ostamisen kriminalisointia voi perustella prostituoitujen oikeuksien ja vapauksien turvaamisella (s. 56). Mietinnön mukaan oikeudet ja vapaudet tulevat turvatuksi jo pelkästään siten, että prostituutiokontaktit vaikeutuvat tai estyvät.
Argumentaation puutteena on se, että prostituutio nähdään yksipuolisesti vain ja ainoastaan ongelmaksi. Prostituutio on mietinnön mukaan tila, jossa prostituoidulla ei ole vapautta eikä oikeuksia. Kun prostituutiokontaktit vähenevät tai vaikeutuvat, lisääntyvät prostituoidun kokemat oikeudet ja vapaudet automaattisesti. Konkreettinen käytännön elämä ei kuitenkaan ole näin yksioikoista ja mustavalkoista - ei edes prostituutiossa. Käytännön elämässä yksilöt eivät voi olla täysin vapaita millään elämänalueella, vaan yksilöiden valintoja rajoittavat erilaiset olosuhteet. Siitä ei silti yleensä johdeta sitä johtopäätöstä, että yksilöiden omalla tahdonvapaudella ei olisi merkitystä. Päinvastoin: oikeudet ja vapaudet turvataan juuri siten, että yksilöille pyritään turvaamaan mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin siinä määrin kuin se on käytännössä mahdollista.
Prostituoidun tosiasiallinen valinnanvapaus saattaa olla enemmän tai vähemmän rajoitettua monien eri syiden takia. Silti prostituoidun kannalta katsottuna oleellisinta prostituutiossa on mahdollisuus ansaita rahaa. Oikeuksien ja vapauksien turvaaminen ei voi käytännössä onnistua, mikäli tämä prostituoidun omasta näkökulmasta katsottuna oleellisin kysymys jätetään huomiotta. Oikeuksien ja vapauksien turvaaminen voi käytännössä konkretisoitua vain siten, että yksilölle itselleen turvataan mahdollisuus vaikuttaa asioihin.
Prostituutiossa oikeuksien ja vapauksien turvaaminen edellyttää sitä, että pyritään lisäämään prostituoidun mahdollisuuksia vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kuten omiin työskentelyolosuhteisiinsa. Prostituoidun oikeuksien ja vapauksien turvaaminen voi onnistua myös siten, että prostituoiduille tarjotaan muita toimeentulon mahdollisuuksia. Sen sijaan oikeuksien ja vapauksien turvaaminen ei voi onnistua siten, että toimitaan täysin yksilön omien intressien vastaisesti.
Tässä on mietinnön argumentaation merkittävä puute: se ei näe prostituoitua oikeussubjektina, jonka omilla intresseillä ja valinnoilla on oleellinen merkitys - jopa silloin kun prostituoitu olosuhteiden takia joutuu toimimaan paritusorganisaation alaisuudessa. Prostituoitu määritellään yksipuolisesti pelkästään uhriksi, jolloin samalla mitätöidään hänen omien valintojensa ja intressiensä merkitys.
Mietinnössä käytetty prostituution ja prostituoidun määrittely voidaan nähdä loukkaavan prostituoidun itsemääräämisoikeutta ja tahdonvapautta, koska se käytännössä kieltää prostituoidun oman tahdonvapauden merkityksen ja mahdollisuuden itse määritellä oma suhteensa prostituutioon.
Merkittävä ongelma mietinnön argumentaatiossa on myös siinä, että prostituution ei nähdä kuuluvan yksityiselämän suojan piiriin eikä myöskään elinkeinovapauden tai työelämän suojan piiriin. Mietinnössä ei tunnusteta prostituoidun harjoittamalle toiminnalle minkäänlaista oikeusturvaa. Mikäli prostituoidun oikeudet ja vapaudet halutaan turvata, se voi tosiasiallisesti onnistua vain siten, että prostituoidun harjoittama toiminta saa samanlaista suojaa kuin muukin laillinen toiminta.
Mietinnön argumentaatio loukkaa myös prostituoidun yhdenvertaisuutta lain edessä, kun se toteaa, että tarkoituksena on rajata säännöksen soveltaminen tilanteisiin, joissa seksipalveluja ostetaan prostituoidulta. (s. 70).
Hallituksen esityksessä ei ole kunnolla huomioitu SALLIn esittämää kritiikkiä. Hallituksen esityksen perustelut vaikuttavatkin siltä, että perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia käytetään poliittisesti korrektina tekosyynä, mutta todellinen tavoite on jokin muu kuin perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaaminen.
Ihmiskauppaa koskevat kansainväliset sopimukset ovat osa valtioiden välistä rikosoikeudellisesta yhteistyötä, jolla valtiot pyrkivät tehokkaammin estämään laitonta maahanmuuttoa, joka toisinaan ilmenee ihmissalakuljetuksena, toisinaan ihmiskauppana ja toisinaan rikollisjärjestöjen pyörittäminä pimeinä työmarkkinoina.
Laittoman maahanmuuton ja pimeän ulkomaisen työvoiman vastaisten kontrollitoimien tiukentamisen varjopuolena on se, että laittomasti maahan tulleet pimeästi toimivat työntekijät eivät saa oikeusturvaa työntekijöinä, joten kontrollitoimien tiukentaminen lisää heidän riskiään joutua hyväksikäytön ja ihmiskaupan kohteiksi.
Seksipalveluiden kysynnän nimeäminen ihmiskaupan syyksi on tarkoitushakuista ja harhaanjohtavaa todellisuuden yksinkertaistamista. Puuttuminen tähän yhteen tekijään kriminalisoinnin avulla merkitsee sitä, että monisyiselle ongelmakimpulle on löydetty symbolinen syntipukki, mutta todellista ratkaisua ei edes haluta etsiä.
Se, että kyseessä ei ole todellinen yritys etsiä ratkaisuja, vaan symbolinen poliittinen ele, tulee ilmi HE:n sivulla 12: ”Ruotsin hallituksen näkemyksen mukaan kriminalisoinnin käytännön toimivuudesta saaduilla tiedoilla ei sinällään ole merkitystä, koska seksuaalipalvelujen ostamisen kriminalisointi on sille asetetut tavoitteet huomioon ottaen tullut jäädäkseen.”
Pimeiden työmarkkinoiden syynä on markkinatalouden ja kilpailuttamisen mekanismi, joka vaatii aina vain enemmän ja aina vain halvemmalla, minkä takia on kysyntää aina vain halvemmalle työvoimalle. Kun globaaleilla markkinoilla vallitsee sellainen tilanne, että monet ihmiset pystyvät ansaitsemaan moninkertaisesti paremmin Euroopan ja USA:n pimeillä työmarkkinoilla kuin oman kotimaansa laillisilla työmarkkinoilla, on seurauksena voimakas kysynnän ja tarjonnan sekä toiveiden ja tarpeiden paine, joka pitää yllä jatkuvasti kasvavia pimeitä työmarkkinoita. Sen patoaminen ei onnistu kriminalisoimalla yksi kysynnän muoto.
Ihmiskaupaksi nimetty ongelma on täysin todellinen, mutta ongelma näyttäytyy täysin erilaisena ihmiskaupan uhrien näkökulmasta ja kontrollitoimia harjoittavien valtioiden näkökulmasta.
Seuraavassa luvussa 2.2 lainataan Seksialan Liito SALLIn oikeusministeriölle 31.3.2004 antamaa lausuntoa: Vastaus lausuntopyyntöön koskien Palermon yleissopimuksen lisäpöytäkirjojen täytäntöönpanoa ja ihmiskauppatyöryhmän loppumietintöä (työryhmämietintö 2003:13). (www.salli.org/kanta/2004/om/lausunto.html)
SALLIn Palermo-lausunto koskee hallituksen esityksen sivulta 26 alkaen esiteltävää YK:n yleissopimusta. Sallin lausunnon jälkeen on ilmestynyt Valtioneuvoston ihmiskaupan vastainen toimintasuunnitelma ja aiheen parissa on työskennellyt työryhmiä. Silti tässä lausunnossa on edelleen huomioon otettavia näkökohtia.
YK:n kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastainen yleissopimus ja sen kolme lisäpöytäkirjaa, jotka koskevat ihmiskauppaa, ihmissalakuljetusta ja tuliaseita, allekirjoitettiin Palermossa vuonna 2000. Tämä ns. Palermon yleissopimus ja sen lisäpöytäkirjat ovat syntyneet YK:n rikosoikeudellisen työskentelyn tuloksena. Sen tarkoituksena on luoda yhteisiä pelisääntöjä kansainvälisen rikollisuuden vastaiseen toimintaan.
Ihmiskauppaa koskeva lisäpöytäkirja ei siis ole ihmisoikeusasiakirja, vaikka sillä on kytkentöjä ihmisoikeusproblematiikkaan. Yleissopimus lisäpöytäkirjoineen on rikosoikeutta koskeva kansainvälinen sopimus, joka velvoittaa sen allekirjoittaneita maita. Allekirjoittajavaltion tulee muuttaa omaa kansallista lainsäädäntöään siten, että se vastaa sopimuksen vaatimuksia.
Ihmiskauppaa koskevan lisäpöytäkirjan voimakkaimmin velvoittavat artiklat liittyvät ihmiskaupan harjoittamisen kriminalisointiin. Sen sijaan ihmiskaupan uhrien suojelua koskevat artiklat on muotoiltu vähemmän velvoittavaan muotoon.
Lisäpöytäkirjan nimenomaiseksi tarkoitukseksi on nimetty ihmiskaupan uhrien suojeleminen ja ihmiskaupan ehkäisy. Ihmiskauppa on määritelty tavalla, joka pyrkii ottamaan huomioon hyvin monenlaisissa olosuhteissa tapahtuvan ihmisten hyväksikäytön ja vapauttamaan ihmiskaupan uhrin todistustaakasta, niin että lisäpöytäkirjan suojelun piiriin tulisivat mahdollisimman kattavasti kaikki ihmiskaupan uhrit.
Johtuen lisäpöytäkirjan luonteesta rikosoikeudellisena välineenä ja sen sisältämistä erilaisista velvoittavuuden asteista, voi sen täytäntöönpano kuitenkin johtaa tilanteeseen, jossa ihmiskaupan uhrien tilanne huononee. Oikeusministeriön työryhmän käyttämä tapa tulkita ja soveltaa Palermon lisäpöytäkirjaa voikin johtaa siihen, että ihmiskaupan uhreja käytetään vain perusteluna kriminalisoinneille, mutta uhrit joutuvat käytännössä entistä huonompaan asemaan.
Työryhmän loppumietinnössä (s. 40) on todettu, että lisäpöytäkirjassa ei ole määritelty, ketä on pidettävä ihmiskaupan uhrina. Mietinnön mukaan yleiseksi lähtökohdaksi voidaan olettaa, että uhrilla tarkoitetaan ihmiskaupparikoksen tai epäillyn ihmiskaupparikoksen asianomistajaa. Mietinnön mukaan uhrin käsitettä on kuitenkin syytä rajata siten, että uhrien auttamiseen velvoittavien artikloiden tulkinnassa uhriksi katsottaisiin vain sellaiset henkilöt, joilla on "todellista tarvetta" avun saamiseen.
Loppumietinnössä käytetty tulkinta ihmiskaupan uhrista on selvästi ristiriidassa lisäpöytäkirjan tarkoituksen kanssa sekä työryhmän ensimmäisen mietinnön (Ihmiskauppa, paritus ja prostituutio, Työryhmämietintö 2003:5) argumentaation kanssa.
Ihmiskaupan uhrien auttamista ja suojelua käsittelevät lisäpöytäkirjan 6 - 8 artiklat eivät sisällä minkäänlaisia rajauksia siihen, ketkä ovat avun tarpeessa olevia uhreja. Lisäpöytäkirjan selvänä tarkoituksena on, että ihmiskaupan uhreiksi ja avun tarpeessa oleviksi katsotaan kaikki, jotka ovat joutuneet 3 artiklassa kuvatun ihmiskaupan kohteeksi.
Lisäpöytäkirjan 3 artiklan b-kohdassa todetaan, että sillä ei ole merkitystä, onko uhri antanut suostumuksen kyseiseen toimintaa. Lisäksi 3 artiklan a-kohdassa todetaan, että hyväksikäyttö prostituutiotarkoituksessa on aina sellaista hyväksikäyttöä, joka täyttää ihmiskaupan kriteerin.
Lisäpöytäkirjan ajatuksena on selvästi, että ihmiskaupan uhriksi joutuneen prostituoidun ei tarvitse todistaa omaa uhriksi joutumistaan tai omaa tarvettaan saada apua. Lisäpöytäkirjan 2 artiklan mukaan sen tarkoituksena on suojella ja auttaa ihmiskaupan uhreja kunnioittaen täysimääräisesti heidän ihmisoikeuksiaan.
Työryhmän ensimmäisessä mietinnössä seksinostamisen kriminalisoinnin perusteluksi on esitetty tarve suojella prostituoidun koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Mikäli työryhmä näkee prostituution olevan niin vakavasti prostituoidun koskemattomuutta loukkaavaa toimintaa, että tällaiselle kriminalisoinnille on perusteltu tarve, niin kuinka on mahdollista, että sama työryhmä voi todeta, ettei todellista avun tarvetta aina olisikaan?
Koska ihmiskauppa on vakava henkilön itsemääräämisoikeutta ja koskemattomuutta loukkaava rikos, on selvää, että ihmiskaupan uhrin on katsottava aina olevan erityisen avun tarpeessa. Siten ei ole hyväksyttävää rajata ihmiskaupan uhrin käsitettä työryhmän loppumietinnössään esittämällä tavalla.
Ihmiskauppaa koskeva lisäpöytäkirja velvoittaa sen allekirjoittaneita maita muuttamaan lainsäädäntöään siten, että lisäpöytäkirjan 3 artiklassa määritelty ihmiskauppa on rangaistava teko. Lisäpöytäkirja ei kuitenkaan velvoita käyttämään samaa muotoilua tai ihmiskaupan määritelmää, joka on 3 artiklassa. Riittää, että kaikki 3 artiklassa kuvattu toiminta on säädetty rangaistavaksi. Laajempikin tai toisella tavalla muotoiltu kriminalisointi on siis mahdollinen.
Työryhmän ensimmäisessä mietinnössä oleva ehdotus ihmiskauppaa koskevaksi lakipykäläksi käyttää samanlaista muotoilua kuin lisäpöytäkirjan 3 artiklassa oleva määritelmä. Siten pykälässä on kuvattu ihmiskaupan tunnusmerkkeinä tietyt keinot, tekotavat ja tarkoitukset. Lisäksi edellytetään, että kaikki nämä kolme tunnusmerkkiä täyttyvät. Ongelmaksi ehdotetun säännöksen täytäntöönpanossa voi muodostua se, että tällä tavalla määritellyn rikoksen todistaminen oikeudessa voi osoittautua liian vaikeaksi.
Mahdollisina rikoksen keinoina on ehdotetussa lakipykälässä mainittu mm. toisen turvattoman aseman hyväksikäyttäminen ja erehdyttäminen. On helposti kuviteltavissa tilanteita, joissa inhimillisesti arvioituna on selvästi kyse heikossa asemassa olevan henkilön hyväksikäytöstä prostituutiotarkoituksessa, mutta silti turvattoman aseman hyväksikäyttämisen todistaminen oikeudessa riittävällä tavalla voi olla mahdotonta. Tuloksena voi olla se, että ihmiskaupan harjoittajalle pystytään antamaan tuomio parituksesta mutta ei ihmiskaupasta.
Tällöinkin ongelmaksi tulee ihmiskaupan uhrin määritelmä. Jos ihmiskauppaa ei pystytä todistamaan oikeudessa, niin jääkö ulkomainen hyväksikäytön ja parituksen kohteena ollut prostituoitu ilman sitä suojelua ja apua, joka lisäpöytäkirjan mukaan kuuluisi kaikille ihmiskaupan uhreille?
On huomattava, että ihmiskaupan uhrien auttamiseen ja suojeluun velvoittavat 6 - 8 artiklat eivät rajaa auttamisvelvollisuutta vain niihin uhreihin, joiden kohdalla ihmiskaupparikos on pystytty oikeudessa todistamaan. On lisäpöytäkirjan tarkoituksen ja yleisten ihmisoikeuksien mukaista tulkita 6 - 8 artikloita siten, että ihmiskaupan uhreille tarjotaan apua ja suojelua riippumatta siitä, onko ihmiskaupparikosta pystytty todistamaan oikeudessa.
Uhrien suojeluun velvoittavat 6 - 8 artiklat on kuitenkin muotoiltu lievemmin velvoittavaan muotoon kuin kriminalisointiin velvoittava 5 artikla. Ihmisoikeusnäkökulmasta tässä piilee suuri ongelma. Uhrit kelpaavat perusteluna kriminalisoinnille, mutta uhrien todellinen mahdollisuus saada apua ei ole kunnolla turvattu.
Työryhmän ensimmäisessä mietinnössä esitetään lainsäädäntöä, joka muodollisesti täyttää ihmiskauppaa koskevan lisäpöytäkirjan vaatimukset, mutta jonka käytännön soveltuvuus ihmiskauppiaiden kiinnisaamiseksi ja tuomitsemiseksi näyttää huonolta.
Uhrien kannalta oleellinen kysymys on, katsotaanko ihmiskaupan uhreiksi ainoastaan ne, joiden kohdalla ihmiskaupparikos on pystytty oikeudessa todistamaan? Mikäli ihmiskaupparikosta ei pystytä todistamaan, niin ovatko ihmiskaupan uhrit silloin vain prostituutiosta epäiltyjä ulkomaalaisia, jotka voidaan ulkomaalaislain mukaan käännyttää maasta?
Työryhmän loppumietinnössä todetaan (s. 51), että työryhmällä ei ole huomauttamista siihen, että perusteltu epäily seksipalveluiden myymisestä säilyisi käännyttämisen perusteena. Kuitenkin juuri tämä ulkomaalaislain käännytysperuste on ollut syynä siihen, että ulkomaalaiset prostituoidut eivät ole uskaltaneet kääntyä viranomaisten puoleen apua saadakseen.
Työryhmän loppumietinnössä esitetään, että vain osa ihmiskaupan uhreista katsottaisiin avun tarpeessa oleviksi uhreiksi. Tämä tarkoittanee sitä, että myös todistettujen ihmiskauppatapausten uhreja voidaan käännyttää maasta, ilman että heille tarjotaan mitään erityistä apua tai suojelua.
Työryhmän ehdottamat muutokset lainsäädäntöön antavat viranomaisille lisää valtuuksia prostituutiota organisoivien tahojen (parittajien ja ihmiskauppiaiden) kiinnisaamiseen. Ulkomaalaiset prostituoidut ovat kuitenkin taloudellisesti riippuvaisia paritusorganisaatioiden ja ihmiskaupan harjoittajien tarjoamista työskentelymahdollisuuksista. Mikäli prostituoiduille ei tarjota apua, muita vaihtoehtoja tai muita toimeentulomahdollisuuksia, niin tiukentunut prostituutionvastainen lainsäädäntö voikin johtaa heidän asemansa huononemiseen.
Työryhmän esittämä tapa panna täytäntöön ihmiskauppaa koskevan lisäpöytäkirjan vaatimukset ei ole ihmisoikeuksien ja uhrien suojelun näkökulmasta lainkaan tyydyttävä.
SALLIn 31.3.2004 oikeusministeriölle antama lausunto, jota edellä olevassa luvussa 2.2 lainattiin, tuonee esille, kuinka ristiriitainen ongelmakimppu ihmiskauppa, siihen liittyvät kontrollitoimet ja uhrien auttamistoimet oikeastaan on. Kun ihmisten uhriksi joutumista vastaan taistellaan tiukentamalla sitä samaa ulkomaalaisiin kohdistuvaa kontrollia, joka on oleellisena osatekijänä uhriksi joutumisessa, on selvää, että ongelmat eivät ratkea.
Rakentavampia ja toimivampia ratkaisuja on pakko etsiä. Kun markkinat ovat muuttuneet globaaleiksi, niin että tavaroita, pääomia ja tuotantolaitoksia voidaan siirtää maasta toiseen oikeudellisesti turvatuilla tavoilla, on välttämätöntä laajentaa oikeusturva suojelemaan paremmin ja laajemmin myös maasta toiseen siirtyviä työntekijöitä ja työnhakijoita.
Lakialoite LA 22/2004 vastaa sisällöltään vuonna 2004 jo tehtyjä lakimuutoksia ja nyt käsittelyssä olevaa hallituksen esitystä. Lakialoite edustaa ns. Ruotsin mallia.
Ruotsista saatujen tietojen mukaan tämä malli ei käytännössä vähennä tai ratkaise niitä ongelmia, joita sillä väitetään ratkaistavan. Kyseessä on symbolinen, poliittinen ele, jolla halutaan ilmaista paheksuntaa.
Lakialoite 52/2004 edustaa ns. USA:n mallia, jossa kriminalisointi kohdistetaan sekä seksipalvelun myyjään että ostajaan.
Teoriassa USA:n malli vaikuttaa loogisemmalta kuin Ruotsin malli, mutta molemmat perustuvat samaan paheksunnan ja moralisoinnin logiikkaan.
USA:n mallin mukaisesta prostituutiopolitiikasta on olemassa suunnaton määrä tutkimusta, joka osoittaa tämäntyyppisen kriminalisoinnin olevan erittäin ongelmallinen ja vaarallinen prostituoitujen ihmisoikeuksien ja prostituoitujen auttamisen näkökulmasta katsottuna.
Olen henkilökohtaisesti perehtynyt prostituution todellisuuteen sekä Suomessa että muissa maissa yli 10 vuoden ajan. Olen tavannut ja kuullut hyvin erilaisista lähtökohdista tulevia prostituoituja eri maista. On surullista kuulla, kuinka jollakin ihmisellä ei ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin prostituutio. Kaikista kamalinta on kuitenkin ollut kuulla kertomuksia ja lukea raportteja viranomaisten toimista prostituoituja kohtaan. Ne toimet, joita hallitukset väittävät prostituoitujen suojelemiseksi, ovat tehneet prostituoiduista käytännössä lainsuojattomia ja kaikkien hyväksikäyttämiä.
Seksityön salliminen tai laillistaminen ei ratkaise ongelmia. Prostituution ympärillä on paljon suuria ongelmia, joiden vähentämiseen ja ratkaisemiseen tarvitaan erilaisia rakentavia lähestymistapoja. Niiden toteuttamiseen tarvitaan seksityöntekijöiden ja muiden tahojen yhteistyötä.
Seksityön vaikeuttaminen kriminalisoimalla prostituutiotoimintaa estää näiden ratkaisujen löytämistä. Viranomaiskontrolli ja kriminalisointi tarkoittavat prostituoitujen kannalta vain sitä, että heidän täytyy käyttää enemmän aikaa ja vaivaa suojautuakseen poliisia ja muita viranomaisia vastaan. Silloin heillä on vähemmän mahdollisuuksia suojautua muita vaaroja vastaan tai etsiä muita vaihtoehtoja.
Seksialan Liitto SALLI perustettiin vuonna 2002, koska useilla suomalaisilla seksityöntekijöillä oli tästä asiasta samanlainen näkemys: ongelmia ei ratkaista vaikeuttamalla ihmisten omia selviytymismahdollisuuksia. Ymmärrämme, että kaikki eivät pidä seksibisneksestä, mutta siitä huolimatta seksityöntekijöille pitää turvata sama oikeusturva ja samat ihmisoikeudet kuin muillekin.
Seksialan Liitolla ei ole hallussaan poppakonstia, jolla ongelmat ratkaistaisiin. Seksialan Liitto on kuitenkin valmis yhdessä muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa etsimään rakentavia ratkaisuja ja työskentelemään niiden puolesta.
Ehdotettu seksipalveluiden ostamisen kriminalisointi – samoin kuin ehdotettu seksipalveluiden ostamisen ja myymisen kriminalisointi – merkitsee käytännössä prostituoitujen, muiden seksityöntekijöiden sekä prostituoiduiksi epäiltyjen henkilöiden oikeusturvan ja ihmisoikeuksien toteutumisen heikkenemistä.
Seksialan Liitto SALLI vastustaa ehdottomasti sekä seksinostamisen että seksinmyymisen kriminalisointia. Molempia kriminalisointeja sekä yhdessä että erikseen toteutettuina on pidettävä hylättävinä vaihtoehtoina.
Dr. Helen J. Self on kirjoittanut Suomen eduskunnalle muistion, jossa hän kommentoi Ruotsin mallin mukaista seksipalveluiden ostamisen kriminalisointia. www.salli.org/info/lib/self2005com.pdf
Professori Don Kulick on pyytänyt toimittamaan Suomen eduskunnalle hänen esitelmänsä, joka käsittelee Ruotsin mallia. www.salli.org/info/lib/kulick-un-talkswe.pdf
Tätä asiantuntijalausuntoa koskeviin kysymyksiin vastaa
Seksialan Liitto SALLI ry:n lakiasiain sihteeri Johanna Sirkiä.
Aiheeseen liittyvää tietoa ja linkkejä löytyy Sallin verkkosivuilta:
Seksialan Liitto SALLI ry:n lausunnot ja kannanotot:
Seksialan Liitto SALLI
Sexförbundet SALLI i Finland
SALLI - United Sex Professionals of Finland