Seksialan Liitto SALLI ry
lakiasiainsihteeri Johanna Sirkiä
11.5.2007
Ulkoasiainministeriö
Oikeudellinen osasto
Ihmisoikeustuomioistuin- ja sopimusasioiden yksikkö (OIK-31)
PL 176
00161 Helsinki
Viite: Ulkoasiainministeriön lausuntopyyntö 2.2.2007, HEL6098-11
Seksialan Liitto SALLI ry:n puolesta esitän seuraavien näkökohtien ottamista huomioon valmisteltaessa Suomen kuudetta määräaikaisraporttia koskien YK:n CEDAW-sopimusta (Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus).
Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn on viime vuosina kiinnitetty paljon huomiota. Myös väkivallan uhrien asemaa on parannettu. Toimenpiteistä ei kuitenkaan ole ollut apua väkivallan tai muiden rikosten uhriksi joutuneille seksityötä tekeville naisille.
Prostituutioon liittyviä rikoslain säännöksiä on tiukennettu: vuonna 2004 parituksen osalta ja vuonna 2006 seksuaalipalvelujen ostamisen osalta. Parituksesta voidaan nyt tuomita aikaisempaa ankarampia rangaistuksia, kun rikoslakiin lisättiin parituksen törkeä tekomuoto. Seksuaalipalvelujen ostaminen on tehty rangaistavaksi niissä tapauksissa, joissa palveluntarjoaja on parituksen tai ihmiskaupan kohteena.
Nämä lakimuutokset eivät kuitenkaan ole millään tavalla parantaneet prostituoituina toimivien tai toimineiden naisten asemaa tai oikeusturvaa. Ne eivät myöskään ole auttaneet niihin syihin ja olosuhteisiin, jotka johtavat naisten rekrytoitumiseen prostituutioon. Kun raiskauksen tai muun väkivaltarikoksen uhrina on prostituoituna toimiva nainen, on hyvin tavallista että tuomioistuin pitää tapahtunutta raiskausta tai muuta väkivallan tekoa vähemmän vakavana kuin niissä tapauksissa, joissa uhrina on ei-prostituoitu nainen. Seksipalveluita myyvien naisten kokemusten mukaan Suomen poliisi useimmiten suhtautuu heidän tekemiinsä rikosilmoituksiin asiallisesti. Sen sijaan ongelmana näyttää olevan käräjäoikeuksien lautamiesten asenteellisuus prostituoituja kohtaan.
Kun tuomioistuimen käsiteltävänä on paritukseen tai seksuaalipalvelun ostamiseen liittyviä oikeustapauksia on ongelmana, ettei "uhrin" asemassa oleva prostituoitu virallisesti saa rikosuhrille kuuluvaa asemaa eikä suojelua. Rikosten uhrien suojelemiseen tähtäävät hankkeet eivät koske prostituoituja (paitsi niissä hyvin harvoissa tapauksissa, joissa on kyse ihmiskaupan uhrista). Kun samaan aikaan prostituutioon liittyvää kriminalisointia on tiukennettu, on tämä merkinnyt (todistajiksi kutsuttujen) prostituoitujen tosiasiallisen tilanteen vaikeutumista. He eivät voi saada oikeusprosessista minkäänlaista vahingonkorvausta, hyvitystä tai suojelua. Sen sijaan heihin kohdistuu painostusta sekä rikoksesta epäiltyjen että viranomaisten taholta.
Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti vuonna 1998 kaksi viisivuotishanketta: prostituution ehkäisyprojektin ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyprojektin. Projektit toteutti sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes).
Prostituution ehkäisyhanke oli suunnattu yksipuolisesti prostituution asiakkaiden syyllistämiseen ja asiakkuuden kriminalisoinnin ajamiseen. Seksipalveluiden kysyntä esitettiin prostituution pääasiallisena syynä ja sen kriminalisoiminen ongelman ratkaisuna.
Hanke tuotti tiedotusmateriaalia, jossa prostituoidut esitettiin hyvin stereotyyppisesti uhreina ja prostituutio suoraviivaisesti pelkkänä hyväksikäyttönä tai väkivaltana. Projekti ei tuottanut mitään sellaista tiedotusmateriaalia, palvelua tai muuta tuotosta, joka olisi tukenut prostituoitujen omaa voimaantumista (empowerment), auttanut prostituoituja työskentelemään turvallisemmin, helpottanut prostituutiosta irtautumista tai auttanut naisia löytämään muita toimeentulolähteitä. Projekti ei myöskään tuottanut prostituutiosta tutkimustietoa, josta olisi apua prostituutioon liittyvien ongelmien ehkäisemisessä tai vähentämisessä.
Prostituution ehkäisyhanke ei vähentänyt vastentahtoista ja muiden vaihtoehtojen puuttumisesta johtuvaa prostituutiota. Prostituutio määriteltiin ennen kaikkea poliittiseksi tasa-arvokysymykseksi. Prostituutioon rekrytoituvien ja prostituutiossa toimivien naisten käytännön ongelmia ei kohdattu.
Paritusta koskevaa kriminalisointia tiukennettaessa laajennettiin parituksen määritelmää siten, että myös prostituutiopalveluiden mainostamisesta voidaan rangaista. Lisäksi julkisuudessa käyty prostituution vastainen kampanjointi kohdistui seksi-ilmoituksia julkaisseita lehtiä vastaan.
Tämän seurauksena prostituoituna toimivan tai prostituoiduksi epäillyn naisen on käytännössä mahdotonta saada julkaistua minkäänlaista ilmoitusta missään lehdessä. Itsenäisesti toimivan prostituoidun kontakti-ilmoituksia ei enää julkaista, vaikka kyseessä olisi täysin asiallinen ja neutraali lehti-ilmoitus.
Puhelinseksiä tarjoavien yritysten ilmoituksia sen sijaan julkaistaan edelleen monissa lehdissä. Naisen käyttäminen seksiobjektina mainoksissa on edelleen sallittua ja hyvin tavallista. Sen sijaan seksuaalisesti itsenäisesti (subjektina) toimivaa naista ei hyväksytä kaupallisissa ilmoituksissa.
Seksuaalinen kuvasto ja eroottisten viestien käyttäminen ovat tuottavaa bisnestä, mutta ne ovat ainoastaan yritysten käytettävissä. Yritysten sallitaan käyttää sellaista eroottista mainontaa, jota yksittäinen naispuolinen ammatinharjoittaja ei voi käyttää.
Parituskriminalisoinnin tiukentaminen ei kuitenkaan lopettanut prostituution mainontaa, vaan se johti siihen, että prostituoitujen itsenäinenkin ilmoittelu tulkitaan laittomaksi toiminnaksi, sillä prostituutioilmoitusten julkaisemista pidetään uuden lain mukaan parituksena. Vaikka prostituoitu ei syyllisty rikokseen omia palveluitaan mainostaessaan, niin käytännössä prostituoidun itsenäiset toimintamahdollisuudet ovat aikaisempaa heikommat.
Parituksen määritelmän laajentaminen on johtanut siihen, että mainonta on entistä syrjivämpi väline. Naisten itsenäiset mahdollisuudet käyttää mainontaa oman elinkeinonsa edistämiseen ovat aikaisempaa rajoitetumpia.
Stereotyyppisten, kahlitsevien sukupuoliroolien purkamisessa on edistytty myönteisellä tavalla. Eräissä kysymyksissä tasa-arvotyö ja stereotypioiden vastustaminen on kuitenkin tapahtunut niin yksioikoisella tavalla, että seurauksena on tosiasiassa ollut stereotypioiden vahvistuminen eikä niiden purkaminen. Tämä ongelma on ollut nähtävissä erityisesti seksikäyttäytymiseen liittyvissä kysymyksissä.
Tasa-arvon nimissä esitettyjä mutta stereotyyppisiä sukupuolirooleja vahvistavia ilmiöitä ovat olleet esimerkiksi:
Tällaiset tasa-arvokeskustelun väitteet perustuvat oletukselle, että seksuaalisesti toimiva tai esiintyvä nainen on määritelmällisesti aina pelkkä objekti ja uhri. Naisen (liian aktiivista) seksikäyttäytymistä tai eroottista poseerausta ei suostuta näkemään naisen omana aktiivisena toimintana vaan se tulkitaan alistumiseksi epätasa-arvoisiin sukupuoliroolimalleihin.
Tasa-arvon nimissä tapahtuva kaupallisen seksin yksioikoinen tuomitseminen on ongelma, koska siitä välittyy ihmisille hyvin ristiriitaisia seksiä normittavia viestejä: toista ei saa nähdä seksuaalisen halun kohteena, eikä saa alistua toisen seksiobjektiksi, mutta toisaalta seksi on tärkeä osa parisuhdetta ja on ihan luonnollista tuntea seksuaalista halua; seksissä molempien tulee olla tasavertaisia toimijoita, mutta liiallinen aktiivisuus on vaarallista ja esineellistävää.
Mustavalkoinen suhtautuminen seksikysymyksiin ja kaupalliseen seksiin ei palvele todellista tasa-arvoa, koska se ei anna naisille välineitä ottaa oma aktiivinen seksuaalikäyttäytyminen positiivisella tavalla hallintaansa. Miehille se ei anna mahdollisuutta nähdä naista muuten kuin siveänä, suojelun tarpeessa olevana madonnana tai säälittävänä huorana.
Pornografiaan ja prostituutioon liittyy ongelmia, joista on tärkeä puhua. Näiden ilmiöiden yksioikoinen tuomitseminen ei kuitenkaan auta ratkaisemaan ongelmia eikä anna naisille eikä miehille välineitä tasa-arvoisempaan seksuaalisuuteen pääsemiseksi. Jotta seksikäyttäytymiseen ja kaupalliseen seksiin liittyvässä keskustelussa päästäisiin tasa-arvon kannalta eteenpäin, tarvitaan moniulotteisempaa keskustelua, jossa suhtaudutaan suvaitsevaisemmin erilaisiin seksuaalisuuden ilmenemismuotoihin.
On erittäin huolestuttavaa, että Suomen kouluissa ei ole pidetty jatkuvasti huolta siitä, että kaikki ikäluokat saisivat riittävää seksuaalivalistusta. Asiallisen, positiivisesti kannustavan seksuaalivalistuksen puute aiheuttaa ongelmallista seksuaalikäyttäytymistä, joka näkyy toisaalta sukupuolitautien leviämisenä ja toisaalta vaikeutena löytää tasa-arvoista, itseä ja toisia kunnioittavaa tapaa toteuttaa seksuaalisuutta.
Kun nuorten saamat käsitykset seksuaalisuudesta perustuvat toisaalta populaariviihteeseen, mainontaan sekä pornografiaan ja toisaalta julkisessa keskustelussa esiintyvään pornovastaiseen tasa-arvopuheeseen, niin tuloksena on hämmentynyt ja ristiriitainen kuva seksuaalisuudesta.
Tasa-arvon samastaminen pornovastaisuudeksi on haitallista myös tasa-arvosta muodostuvalle käsitykselle. Myönteisen tasa-arvon edistämisen kannalta olisi oleellisen tärkeää, että tasa-arvopuhe ei näyttäytyisi pelkästään kaupallisen seksuaalisuuden vastustamisena. Tasa-arvon tulisi merkitä jokaisen ihmisen oman seksuaalisuuden kunnioittamista ja tämän viestin välittämiseksi tarvitaan enemmän positiivista, kannustavaa seksuaalivalistusta.
Tätä lausuntoa koskeviin kysymyksiin vastaa Seksialan Liitto SALLI ry:n lakiasiain sihteeri, seksuaalineuvoja Johanna Sirkiä. Yhteystiedot
Aiheeseen liittyvää tietoa ja linkkejä löytyy Sallin verkkosivuilta:
Seksialan Liitto SALLI ry
Johanna Sirkiä
lakiasiain sihteeri
Seksialan Liitto SALLI
Sexförbundet SALLI i Finland
SALLI - United Sex Professionals of Finland