Tiedote 17.1.2006 - LIITE
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Oras Tynkkysen /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1030/2005 vp:
Onko hallituksen mielestä kohtuullista, että järjestäytymistä rajoitetaan viivyttämällä yhdistyksen rekisteröintiä useita vuosia ja
mitä hallitus aikoo tehdä seksialalla toimivien ihmisten perustuslaissa turvatun yhdistymisvapauden toteuttamiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Yhdistysrekisteri siirtyi oikeusministeriöstä Patentti- ja rekisterihallitukseen vuonna 1995. Siirtymisen jälkeen ovat eri ilmoitustyyppien käsittelyajat olennaisesti lyhentyneet siten, että muun muassa yhdistysten perusilmoitusten käsittelyaika on nykyään alle kaksi kuukautta. Lyhyiden käsittelyaikojen edellytyksenä on, että ilmoitus täyttää olennaiset lainsäädännölliset vaatimukset muun muassa yhdistyksen nimen ja yhdistyksen tarkoituksen osalta. Mikäli ilmoituksen puutteita joudutaan välipäätöksin korjauttamaan, voi ilmoittajan käyttämä vastausaika pidentää kokonaiskäsittelyaikaa huomattavastikin.
Yhdistyslain 1 §:n mukaan yhdistyksen tarkoitus ei saa olla lain tai hyvien tapojen vastainen. Käytännössä Patentti- ja rekisterihallituksen tehtäväksi rekisteröintiviranomaisena jää sen arvioiminen, täyttääkö yhdistyksen tarkoitus kyseisen vaatimuksen. Vaikka korostettaisiin perusoikeusmyönteistä tulkintaa, on viraston asiana epäselvissä tapauksissa pyrkiä hankkimaan päätöksensä perusteeksi riittävän luotettavaa selvitystä.
Nyt kysymyksessä tarkoitetun Seksialan Liitto SALLI nimisenä perustettavan yhdistyksen perusilmoitus saapui 16.12.2002 Patentti- ja rekisterihallitukseen ja oli ensimmäisen kerran käsiteltävänä esittelyssä 3.3.2003. Tässä yhteydessä todettiin yhdistyksen tarkoitus muotoilluksi siten, että sen hyväksyttävyyttä ei voitu pitää riittävän selvänä. Virasto pyysikin siksi asian johdosta lausunnot oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä tasa-arvovaltuutetulta. Rekisteröinnin epäämistä kannattavia lausuntoja saatiin lisäksi kansalaismielipiteen muodossa. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajalle varattiin tilaisuus antaa lausuma mainittujen lausuntojen johdosta. Puheenjohtaja antoi tätä tarkoittavan kirjallisen lausumansa 26.11.2003.
Kun rekisteröimiselle oli sekä nimieste että muita puutteita, jotka yhdistyslain 49 §:n 1 momentin mukaan muodostavat rekisteröimisesteen, asiakirjat lähetettiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajalle korjattavaksi 5.12.2003. Yhdistys vastasi korjauskehotukseen vasta 22.6.2004. Tämän jälkeen rekisteröimisasia olisi ollut muutoin ratkaisukypsä, mutta yhdistysrekisteriin on ollut merkittynä 12.10.1998 rekisteröity Salli ry -niminen yhdistys. Perustettavalle yhdistykselle ehdotettu nimi on näin ollen ollut sekoitettavissa kyseisen yhdistyksen nimeen yhdistyslain 49 §:n 1 momentin 2-kohdassa tarkoitetulla tavalla. Perustettava yhdistys ei suostunut rekisteriviranomaisen esittämään nimenmuutospyyntöön, vaan ilmoitti käyvänsä Salli ry:n kanssa neuvotteluja siitä, että yhdistys vapauttaisi Salli-nimen sääntömuutoksella. Näiden neuvottelujen sisältöön rekisteriviranomainen ei ole voinut vaikuttaa. Salli ry on eri vaiheiden jälkeen vasta 22.12.2005 esittänyt rekisteriviranomaiselle sellaisen yhdistyslain mukaisen nimivaihtoehdon, joka lain mukaan on ollut rekisteröitävissä. Näin ollen rekisteröinnin esteet myös nimen osalta ovat poistuneet ja Seksialan Liitto SALLI on 5.1.2006 merkitty pyytämällään nimellä yhdistysrekisteriin.
Yhteenvetona todettakoon, että kysymyksessä tarkoitetun yhdistyksen rekisteröintiedellytysten arvioinnin pitkittymiselle on ollut perustellut syyt eikä sillä ole siten pyritty asettamaan estettä lain vaatimukset täyttävälle järjestäytymiselle. Perustuslaissa turvattua yhdistymisvapautta samoin kuin yhdistystoimintaan perustuvaa järjestäytymistä rajaavat ainoastaan yhdistyslakiin kirjatut yleiset rekisteröimisesteet.
Helsingissä 11 päivänä tammikuuta 2006
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen